Logistiikkajätti JD.comin uusi varasto työllistää vain 4 ihmistä
Sisälogistiikka 03.07. 10:20

Logistiikkajätti JD.comin uusi varasto työllistää vain 4 ihmistä

Kiinassa sijaitseva keskus käsittelee 200 000 pakettia päivässä.

03.07.2018
Teksti Heli Satuli kuvat JD.com

Kiinalainen logistiikkajätti JD.com otti hetki sitten käyttöön uuden varaston, joka pystyy käsittelemään 200 000 tilausta päivässä, mutta työllistää vain neljä henkilöä. Nämä neljä ammattilaista keskittyvät hallinnoimaan varastossa työskenteleviä robotteja.

Mittakaava on kaikki kaikessa

Shanghain laitamilla Kunshanissa sijaitseva täyttökeskus on osa kiinalaisen sähköisen kaupankäynnin uutta arkea. JD.comin lupaa toimittaa tilaukset yhden vuorokauden sisällä jopa kaikkein syrjäisimmille seuduille ympäri Kiinan edellyttäen, että tilaus saadaan sisään ennen kello 11 aamupäivällä.

JD.com on viime vuodet kasvattanut voimakkaasti varastointikapasiteettiaan. Vuoden 2017 alussa sillä oli 5,8 miljoonaa neliömetriä varastotilaa ja tämän vuoden alussa jo 10,9 miljoonaa neliömetriä. Vuodessa kapasiteetti kasvoi siis 85 prosenttisesti.

Kokonaisvaltainen investointi teknologiaan ja neliöihin on heijastunut yhtiön tulokseen. JC.com ei ole yhtä kannattava kuin pahin kilpailija Alibaba. Mutta tämä ei näytä yhtiötä huolestuttavan, sillä sen toiminnan perusta on mahdollisimman laaja logistinen saavutettavuus.

"Mittakaava on kaikki kaikessa. Kun sijoitat teknologiaan, rahanmeno ei huoleta vaan skaalausmahdollisuudet. Kun mittakaava on iso, voittoa tulee", totesi Chen Zhang JD.comin johtoryhmästä Freightwaves-mediassa.

Drone-lennokit huolehtivat syrjäseuduista

JD.com ja Alibaba ymmärtävät, että tehdäkseen toimitusketjuista entistä tehokkaampia ja nopeampia, on välttämätöntä poistaa ihminen toistuvista rutiinitöistä. Robotit ovat nopeudeltaan ylivoimaisia täyttökeskuksen tehtävissä.

Kun paketit puretaan kuorma-autoista Kunshanin keskuksessa, ne aloittavat matkansa monimutkaisessa automatisoidussa koneistossa, jossa nopeasti liikkuvat automaattiset kuljettimet huolehtivat joka paketin oikeaan osoitteeseen.

Skannerit voivat tarkistaa paketin mikrosekunnissa, kun taas JD:n älykäs logistiikkajärjestelmä laskee, missä on paketin määränpää. Paketit on ryhmitelty alueittain suuriin säiliöihin ja autonomiset trukit kuljettavat säiliöt aluetta vastaavaan kuorma-autoon toimitettavaksi oikeaan kohteeseen. Syrjäisillä seuduilla JD.com käyttää drone-lennokkeja, jotka voivat lentää 60 mailia tunnissa ja kuljettavat yli 60 kiloa painavia paketteja. Automaatio vie työn sadoilta tuhansilta kiinalaisilta varastotyöntekijöiltä, mutta JD.com vakuuttaa, että muutos synnyttää myös uusia työpaikkoja.

KUVA:

 

JAA