Päämainos
Posti vahvistaa asemiaan elintarvikelogistiikassa
Sisälogistiikka 01.09. 09:26

Posti vahvistaa asemiaan elintarvikelogistiikassa

01.09.2017
Teksti Esko Lukkari

Posti vahvistaa asemiaan elintarvikelogistiikassa. Seinäjoelle valmistuneet 8 500 neliön lämpötilasäädellyt terminaali- ja varastotilat parantavat Postin kilpailuasemaa.

Posti on noussut merkittäväksi lämpötilahallittujen tuotteiden kuljettajaksi. Se osti viime vuonna alan tuotteiden kuljetukseen erikoistuneen Veine Oy:n ja Pohjois-Suomessa leipomoelintarvikkeiden kuljetukseen erikoistuneen Kuljetus Kovalaisen. Yritysostot kasvattivat Postin elintarvikelogistiikan liikevaihtoa 70 miljoonalla eurolla.

Seinäjoen terminaaliin saapuvat elintarvikkeet keräillään ja yhdistellään ennen niiden kuljetusta. Siellä myös varastoidaan ja mureutetaan lihatuotteita. Suurin osa työstä tehdään illalla ja yöllä.

Postin Kuljetuspalveluiden johtaja Jaakko Kaidesoja sanoo, että uudet tilat palvelevat kattavasti Suomen elintarviketeollisuutta, päivittäistavarakauppaa ja Foodservice-sektoria.

”Toimimme yhteistyökumppanina niin päivittäistavaralogistiikassa kuin ruoan verkkokaupassa. Seinäjoen kautta kulkevat tuoretuotteet, vihannekset, hedelmät ja esimerkiksi lihatuotteet koko Suomen päivittäistavarakauppoihin, yrityksiin, ravintoloihin, hotelleihin ja vaikkapa suomalaisille koteihin”, Kaidesoja sanoo.

Seinäjoella on töissä 80 postilaista. Postin omien kuljettajien lisäksi alueella on noin 30 päätoimista kuljetuskumppania. Kaikkiaan Postissa noin 10 000 henkilöä tekee logistisia töitä.

Posti on toiminut pitkään elintarvikelogistiikassa. Se vastaa noin sadan kunnan ateriakuljetuksista. Lisäksi se on mukana ruoan verkkokauppakuljetuksissa, panimoteollisuuden juomalogistiikassa ja esimerkiksi leipomotuotteiden kuljetuksissa.

JAA