Päämainos
Jukka Pyykkö, asiakkuusjohtaja, Posti
SponsoroituSisälogistiikka 08.04. 12:17

Jukka Pyykkö, asiakkuusjohtaja, Posti

”Sijainti ja kustannustehokkuus ovat Lahden seudun valtteja”

08.04.2019
Teksti Taru Schroderus kuvat Lomagraphics Oy / Imager Oy

Postin jättimäinen logistiikkakeskus Orimattilan Pennalassa kätkee sisälleen yli 100 000 neliömetrin varastotilat. Kymmenen jalkapallokentän kokoisen logistiikkakeskuksen asiakkuusjohtaja Jukka Pyykkö sanoo sijainnin, maan hinnan ja henkilökunnan saatavuuden vaikuttaneen keskuksen sijoittumiseen juuri Orimattilaan. 

"Vuosaaren satamasta on vain tunnin ajomatka Kujalan ja Pennalan logistiikkakeskuksiimme. Rahti liikkuu moottoritietä pitkin Lahden suuntaan sukkelasti, vain 20-30 minuuttia kauemmin kuin vaikkapa Vantaalle Kehä III:n varteen, jossa sijaitsee pääkaupunkiseudun logistiikkakeskuksemme ja uusi rahtiterminaali", Postin asiakkuusjohtaja Jukka Pyykkö kertoo.

Rautakaupan tuotteiden ohella Pennalan logistiikkakeskuksessa varastoidaan ja käsitellään muun muassa vaatteita, vaarallisiksi aineiksi luokiteltuja VAK-tuotteita. Keskuksen suurimpia asiakkaita ovat Rautakesko ja Stark.

"Yrityksille, joiden tuotteet jatkavat rekan kyydissä muualle Suomeen, Lahden seutu on logistisesti ykköspaikka. Myös kustannuksissa on eroa. Pennalan logistiikkakeskuksen asiakkaat saavat varastointi- ja käsittelykustannuksensa edullisemmin kuin pääkaupunkiseudulla. Kun varastoitavia lavoja ja nimikkeitä on tuhansia, puhutaan kohtuullisen suurista summista ja säästöistä", Pyykkö arvioi.


Kaikkiin ilmansuuntiin

Orimattilan tieltä kääntyy Postin pihaan kuorma- ja rekka-autoja jatkuvana nauhana. Uusia kuormia saapuu purettavaksi tai lähtee lastin kanssa Pennalasta ympäri maata.
"Täältä on helppo lähteä mihin ilmansuuntaan tahansa. Uusi kehätie nopeuttaa ja sujuvoittaa Tampereen suuntaan lähteviä kuljetuksia ja lisää Lahden seudun kiinnostavuutta. Uskon, että ennen pitkää Hollolan Hopeakallion ja Paassillan alue on yhtä täynnä teollisuutta kuin Kehä III on nyt", Jukka Pyykkö sanoo.

Logistiikkakeskus on Orimattilassa ja Lahden seudulla merkittävä työnantaja. Pennalan ja Lahden Kujalan logistiikkakeskuksissa on yhteensä noin 250 vakituista työntekijää, sesonkiaikoina enemmän. Jukka Pyykkö nimeää työvoiman saatavuuden yhdeksi Lahden seudun vetovoimaa lisääväksi tekijäksi.

"Varastotyö on mennyt vuosikymmenessä valtavasti eteenpäin. Ohjelmistot ovat kehittyneet ja varastotyöntekijöiltä vaaditaan monialaista osaamista. Työn arvostus ja siihen sitoutuminen ovat Lahden seudulla korkealla. Koulutettua työvoimaa on hyvin saatavilla ja henkilöstön vaihtuvuus on pääkaupunkiseutua vähäisempää."

Postin logistiikkakeskus sijaitsee Orimattilan Pennalan yritysalueella. Alue sijaitsee toisaalta maalaismaisemassa, mutta toisaalta myös logistisesti erinomaisessa paikassa, noin tunnin päässä Helsinki-Vantaan kentältä ja Vuosaaren satamasta.  Postin pihaan tulee kuorma- ja rekka-autoja jatkuvana nauhana. Uusia kuormia saapuu purettavaksi tai lähtee lastin kanssa Pennalasta ympäri maata.

”Pennalan logistiikkakeskuksen asiakkaat saavat varastointipalvelut edullisemmin kuin pääkaupunkiseudulla. Ero muodostuu lähinnä edullisemmista maa-alueista ja työvoimakustannuksista, mutta se ei korreloi työn laatuun – päinvastoin! Työn arvostus ja siihen sitoutuminen ovat Lahden seudulla korkealla. Se näkyy koulutetun työvoiman hyvänä saatavuutena ja vähäisenä vaihtuvuutena”, kertoo Postin asiakkuusjohtaja Jukka Pyykkö.

 

Video: VT12 Lahden eteläinen kehätie, kaupunginjohtaja Pekka Timonen ja Alfaroc Logistics 
 

Kiitosimeonin perustaja Juha Lehtinen: Lahti on logistisesti huippupaikka 
 

Hollolan Matkakeitaan yrittäjäpariskunta: Lahden eteläinen kehätie lisää asiakasvirtaa
 

Alfaroc Logistics: Alfaroc laajenee logistiikan jättiläiseksi
 

Kinos Propertyn Arto Korhonen: Lahteen kannattaa investoida

JAA