Päämainos

Tutkimus: Vain harva logistiikkayritys selviää murroksesta

24.01.2018
Teksti Heli Satuli

Kansainvälisen logistiikkabisneksen kohtaamat haasteet ovat niin isoja, että vain harvat logistiikkayritykset selviävät hengissä edessä olevasta murroksesta. Näin väittää logistiikkaan erikoistuneen Transport Intelligence eli Ti-tutkimustalon tuore Total Logistics 2018 -raportti. Ti toimii neuvonantajana muun muassa EU-komissiolle, Maailmanpankille ja Maailman talousfoorumi WEF:lle. 

Koko logistiikkatoimiala on kriittisessä risteyskohdassa. Logistiikkayrityksiä koettelevat nyt talouden, turvallisuuden ja yhteiskunnan muutosten aiheuttamat ulkoiset paineet. Myös sisäiset, pääosin uuden teknologian käynnistämät, muutosvoimat koettelevat alan yrityksiä.  

"Talousympäristö on pysynyt epävakaisena ja vaikeasti ennakoitavana. Myös logistiikan koko perustan eli globalisaation kestävyys on kyseenalaistettu", raportissa todetaan.  

Luvassa vaihtelevaa kasvua

Kaikesta huolimatta alalla on potentiaalia. Vuonna 2017 logistiikkamarkkinoiden koko oli noin 5 biljoonaa dollaria, josta maantiekuljetuksien osuus noin kolmasosa. Sopimuslogistiikasta muodostui lähes kolmasosa, maailmanlaajuisista pakettikuljetuksista 6 ja raideliikenteestä 4 prosenttia. Loput jakautuvat meri- ja lentorahdin kesken. Lentorahti on kovassa nosteessa.  

Ti arvioi, että globaalien logistiikan kokonaismarkkinoiden yhteenlaskettu vuotuinen kasvuvauhti on 5,1 prosenttia vuosien 2017 ja 2021 välisenä aikana. Kunkin sektorin kasvu tulee tosin vaihtelemaan. Esimerkiksi sopimuslogistiikka ja huolinta kasvavat huomattavasti maailmanlaajuisia pakettikuljetuksia hitaammin. 

Toimitusketjut lyhenevät

Raportti ennustaa, että pitkään jatkuneen laskusuhdanteen jälkeen merikuljetusten rahtihinnat lähtevät vihdoin nousuun, kun kapasiteetti kiristyy. Lisäksi alueellisten kauppablokkien lisääntyminen edesauttaa maantiekuljetuksia ja erityisesti Aasiassa matalan marginaalin bulkkikuljetuksia. Tuotteet hankitaan tulevaisuudessa yhä lähempää ja moni toimitusketju lyhenee nykyisestä.  

Tavanomaisen markkinadynamiikan lisäksi kuvaan astuvat kuitenkin yhä vahvemmin uudet markkinahäiriöt. Logistiikkasektori on tottunut epävarmuuteen, mutta raportin mukaan se kantaa nyt harteillaan pidemmän aikavälin rakenteellisia haasteita.  

Asiakkaat vaativat jo kuluvana vuonna yhä enemmän reaaliaikaista tietoa, hintatietoja ja läpinäkyvyyttä. Yritykset, jotka eivät panosta teknologiaan, häviävät pelin. Raportti nostaa esiin esimerkiksi Flexportin kaltaiset uudet yritykset, jotka rakentavat koko liiketoimintansa uusien teknologioiden ympärille.

JAA

LUETUIMMAT