Päämainos

Ulkomaalaisilla 20 miljardin euron kiinteistöomistus

Saksalaissijoittaja pitää Suomea jo kalliina maana.

26.11.2018
Teksti Esko Lukkari

Ulkomaisten kiinteistösijoittajien omistuksessa on Suomessa kiinteistöjä jo liki 20 miljardin euron arvosta. Suomen on tähän saakka pidetty euromaista edullisena kiinteistösijoituskohteena, mutta nyt tilanne on muuttumassa.

”Perinteisesti isot keskieurooppalaiset sijoitusrahastot ovat olleet hyvin kiinnostuneita sijoittamaan Suomeen, mutta äskettäin eräs saksalainen sijoittaja sanoi, että Suomesta on tullut heille liian kallis”, sanoo Ecorum Oy:n toimitusjohtaja Aarne Nurminen.

Nurmista on haastateltu Content Housen Sijoitus-erikoisjulkaisussa 21.11.

Nurmisen mukaan alhainen korkotaso on houkutellut kiinteistösijoittamiseen uusia toimijoita. Kun ostajia on ollut paljon, on se väistämättä johtanut kovempaan kilpailuun hyvistä kohteista ja hinnat ovat nousseet.

Hintojen nousu on puolestaan laskenut tuotto-odotuksia. Parhaiden toimistokohteiden tuottovaatimukset saattavat Nurmisen mukaan olla neljän prosentin paikkeilla ja jopa allekin. Siksi korkeammat tuotto-odotukset ohjaavat nyt kysyntää Helsingin reuna-alueille sekä maan muihin kasvukeskuksiin. Pääkaupunkiseutu dominoi silti yhä kiinteistömarkkinoita.

Toimistotilojen käyttöaste pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä 87 prosenttia ja tyhjillään on 1,1 miljoonaa neliötä. Toimistomarkkina on pääkaupunkiseudulla keskittynyt tietyille alueille, joista kiinnostavimpia ovat Nurmisen mukaan tällä hetkellä Helsingin keskusta, Ruoholahti, Espoon Keilaniemi ja Vantaan Aviapolis.

JAA

LUETUIMMAT