Päämainos

Axon avasi kuvantamisen tuotekehitysyksikön Tampereella

06.02.2018
Teksti Esko Lukkari

Brittiläinen Axon on avannut tutkimus- ja kehitysyksikön Tampereelle. Axonin mukaan tuotekehitysyksikkö keskittyy muun muassa parantamaan kuvantamisen ominaisuuksia tulevaisuuden puettavassa teknologiassa.

Axon aikoo kehittää kuvantamisen seuraavan sukupolven ratkaisuja Tampereella, kerrotaan Business Tampereen verkkosivuilla.

Tampereen seudulle on kehittynyt kameraosaamisen ja signaalinkäsittelyn ympärille Business Tampereen koordinoima kuvantamisen ekosysteemi, johon kuuluu aktiivisia alaan erikoistuneita yrityksiä ja tutkijoita.

Axonin ohella kuvantamisen ekosysteemistä hyötyvät myös muut Tampereella jo toimivat yritykset, kuten Huawei, Intel ja Nokia.

Microsoft Mobilen sulkemisen jälkeen Tampereelle on sijoittunut myös useita muita yrityksiä, jotka hyödyntävät paikallista osaamista, kuten PowerVision Kiinasta, PoLight Norjasta ja Behr-Hella Thermal Control Saksasta. Lisäksi seudulle on syntynyt joukko uusia aloittavia yrityksiä, kuten Grundium ja NomiCam.

JAA

LUETUIMMAT