Oulun yliopisto johtamaan Suomen 6G-tutkimusta
Teknologia 19.04. 08:59

Oulun yliopisto johtamaan Suomen 6G-tutkimusta

Yliopisto kanavoi tutkimukseen 250 miljoonaa euroa. 

19.04.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Istockphoto

Suomen Akatemia on valinnut Oulun yliopiston johtaman 6G-Enabled Wireless Smart Society & Ecosystem -osaamiskeskittymän tutkimuksen lippulaivaksi uudessa kansallisessa tutkimusrahoitusohjelmassa. 

Kuudennen sukupolven 6G:n arvioidaan olevan käytössä vuonna 2030. Oulun yliopisto testasi ensimmäisenä maailmassa mannertenvälistä, julkista 5G-verkkoyhteyttä helmikuussa 2018 Etelä-Korean talviolympialaisten yhteydessä. 

6G-lippulaivan tieteelliset yhteistyökumppanit ovat Aalto-yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. Strateginen kumppani on Oulun yliopiston ja Nokia Bell Labsin muodostama Joint Center for Future Connectivity -tutkimuskeskus. 

Oulun yliopisto arvioi kanavoivansa lippulaivahankkeen rahoitukseen kahdeksan vuoden aikana noin 250 miljoonaa euroa, joka sisältää yliopiston oman rahoituksen sekä arvioidun kilpaillun tutkimusrahoituksen. Kansallisella tasolla langattoman tietoliikenteen tutkimuksen ja tuotekehityksen arvioidaan nousevan useisiin miljardeihin euroihin. 

Lippulaivaohjelman tavoitteena on vahvistaa suomalaisen tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta tukemalla korkeatasoisen tutkimuksen keskittymiä, joihin yhdistyy taloudellista kasvua tukeva ja muu merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Ohjelmaan valittiin nyt kaksi ensimmäistä tutkimuksen lippulaivaa kahdeksanvuotiselle kaudelle. 

6G-lippulaiva keskittyy langattomien järjestelmien tulevaisuuden haasteisiin, kuten tulevaisuuden radio- ja verkkoteknologioihin, niiden vaatimiin keinoälykkäisiin hajautettuihin laskentamenetelmiin sekä näiden mahdollistamien sovellusten kehittämiseen.  

Tavoitteena on toimia aktiivisena kansallisena verkottajana tulevaisuuden 6G-toimijoiden kesken sekä vaikuttaa tietoliikennealan regulaatioon kansallisesti ja kansainvälisesti. Tulevaisuuden langattomia teknologioita tarvitaan muun muassa tuotannon automaation, hajautetun energiatuotannon, digitaalisen terveyden ja älykkään liikenteen toteuttamiseen. 

5G tulossa ennakoitua nopeammin

”5G tulee markkinoille nopeammin kuin ennakoitiin. Kaikkia sille asetettuja tavoitteita ei alkuvaiheessa saavuteta, ja uusille innovaatiolle on vielä paljon tilaa. Lisäksi 2030-luvun haasteisiin pitää ottaa seuraava merkittävä teknologiaharppaus, johon erityisesti keskitymme”, sanoo tiedotteessa lippulaivan tutkimusjohtaja, akatemiaprofessori Matti Latva-aho Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen Centre for Wireless Communications -tutkimuskeskuksesta.  

Suomen Akatemian lippulaivaohjelman hakemuksia arvioi kansainvälinen paneeli, joka sijoitti 6G-osaamiskeskittymän tieteellisiltä ansioiltaan ensimmäiselle sijalle ja vaikuttavuudeltaan kolmannelle sijalle hakemusten joukossa. 

”Lippulaivaohjelman merkittävä rahoitus sekä tunnustus tieteellisesti kovatasoisesta tutkimuksesta mahdollistaa sen, että Oulun yliopisto kokoaa maailman ensimmäisen 6G-tutkimuskeskittymän. Haluamme viedä eteenpäin suomalaista tietoliikennetekniikan huippuosaamista yhteistyössä kumppaneiden kanssa”, Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki sanoo. 

”Nokia on osallistunut erittäin aktiivisesti 5G-teknologian onnistuneeseen standardisointiin ja työskentelee tiiviisti kumppaneidensa kanssa ensimmäisten kaupallisten 5G-verkkoavausten suhteen, joita odotetaan tänä vuonna. Kehitämme strategisten tutkimuskumppaniemme kanssa 5G:tä edelleen tulevaisuuden verkottuneen maailman hyödyksi”, sanoo tutkimusjohtaja Lauri Oksanen Nokia Bell Labsista. 

Mobiiliverkon kehityksessä uusi sukupolvi seuraa toistaan noin kymmenen vuoden sykleissä. Kuudennen sukupolven 6G:n arvioidaan olevan käytössä vuonna 2030. Tutkimusympäristönä hyödynnetään olemassa olevaa, avointa 5G-testiverkkoa. Testiverkko kehittyy tulevaisuuden 6G-testiverkoksi, jota koko suomalaisen toimijaverkoston on mahdollista hyödyntää. 

JAA

LUETUIMMAT
Artikkelin nostokuva