Päämainos

Robot Union houkuttelee robotiikan kehittämiseen

24.04.2018
Teksti Esko Lukkari

Suomalaisilla startup- ja pk-yrityksillä on mahdollista päästä Robot Union -hankkeessa kehittämään valmistus-, elintarvike- ja terveysteollisuuteen sekä julkiseen infrastruktuuriin liittyvää robotiikkaa. Startup- ja pk-yritykset voivat hakea 6–12 kuukautta kestävään kiihdytysprojektiin 3. heinäkuuta mennessä. 

Eurooppalainen Robot Union valitsee projektiin 40 yritystä. Robot Unionin tavoitteena on tukea ja rahoittaa innovatiivisia robotiikkahankkeita eri puolelta Eurooppaa.

Teknologian tutkimuskeskus VTT toimii hankkeen teknisenä koordinaattorina ja johtaa yli puolta hankkeen toiminnoista yhteistyössä FundingBox-yhteisön kanssa, joka vastaa myös ensimmäisestä hakukierroksesta. 

Hanke tuo yhteen tutkimuskeskuksia, suuryrityksiä ja innovatiivisia startup- ja pk-yrityksiä, joille avautuu mahdollisuus hyödyntää yhdessä robotiikan ja tekoälyn tarjoamia mahdollisuuksia. 

Hakukierroksen päätteeksi valittu yritys saa korkeintaan 223 000 euroa käytettäväksi alkuvaiheen rahoitustarpeisiin. Parhaiten menestyville yrityksille on luvassa miljoonan euron lisäsijoitus, jonka jakavat Chrysalix Venture Capital ja Odense Seed & Venture. 

Osallistujilla on käytössään myös laaja kansainvälinen verkosto tunnettuja mentoreita, kuten Google, Airbnb, Ikea, Yahoo, Prisa ja Microsoft. Lisäksi mukana on valmistus-, elintarvike- ja terveysteollisuuden sekä julkisen infrastruktuurin aloilla toimivia johtavia yrityksiä, kuten MADE, Ferrovial Servicios, Arla Foods ja Fenin. 

Rahoituksen lisäksi projektiin valitut yritykset saavat teknistä tukea Euroopan johtavilta robotiikka-alan tutkimuslaitoksilta, joita ovat Teknologian tutkimuskeskus VTT, Danish Technological Institute DTI, TU Delft, Tecnalia ja PIAP. 

 

JAA