Päämainos
Robottiauto Marilyn näkee ihmistä paremmin
Teknologia 16.05. 08:49

Robottiauto Marilyn näkee ihmistä paremmin

Euroopan robottiautovaliot esittäytyvät Ulmisssa.

16.05.2018
Teksti Esko Lukkari

VTT vie robottiautonsa Marilynin Saksaan Ulmin RobustSENSE-tapahtumaan 16.5. Ulmissa on esillä kuusi muutakin eurooppalaista robottiautomallia yhteisesittelyssä.

VTT sanoo edistyneensä monella sektorilla robottiautonsa kehittämisessä. VTT tiedotti Marilynin edistymisestä 14.5.

Marilyniin on nyt lisätty optisten komponenttien aallonpituuksia uuden 1550 nanometrin LiDARin myötä sekä rakennettu lisää älykkyyttä anturien kyvykkyyttä haistelevaan ohjelmistoon. Siihen on rakennettu ohjelmistomoduulit pistepilven suodattamiseen sekä skannerien luotettavuuden arviointiin. Näin  varmistetaan ajoneuvon toimintakykyä sumussa ja pöllyävässä lumessa, jollaisissa olosuhteissa näkyvän valon ja lähi-infran alueella toimiva LiDAR-tutka auttaa robottiautoa näkemään jopa ihmistä paremmin.

”Vaikka Marilynin näkökyky rajoittuu sankassa sumussa noin 30:een metriin, uudenlainen tutka mahdollistaa auton ajamisen hiljaa sen sijaan, että sen toiminta pysäytettäisiin täysin”, kertoo tiedotteessa projektipäällikkö Matti Kutila VTT:n robottiautotiimistä.

Jo ihmissilmää tarkempi

Robottiauto näkee ihmissilmää paremmin sumuisissa ja lumisissa olosuhteissa ja luovii pysähdyksittä huonollakin säällä. Se näkee sumuseinän takana olevan ihmishahmon ja pysähtyy automaattisesti. LiDAR-tutka näkee näet aallonpituuksia, joita ihminen ei erota. Tämä on iso askel kohti turvallista automaattiajoneuvoa, joka ei pysähdy sumussakaan.

Autossa on myös radiotutkia, mutta niiden herkkyys muille kuin metallisille esteille ja toisaalta erottelukyky ovat rajoitettuja etenkin, kun halutaan tehdä hahmontunnistusta.

”Marilyn pystyy myös yhdistelemään tutka- ja LiDAR-tekniikoita painottamalla eri antureiden parhaita puolia. Tämä tekee automaattiajoneuvosta turvallisemman kuin ihmisen ajamasta autosta - tosin siihen on vielä matkaa, mutta melkoinen harppaus on nyt otettu ja oikeaan suuntaan”, Kutila korostaa.

”Meillä on silti edelleen pitkä matka 24/7 automaattiajamiseen, mutta haave on taas pitkän loikan verran lähempänä. Jos juostaan 42 km maratonia, niin ehkäpä maali on nyt 10 km lähempänä”, hän vertaa.

”Marilyn ajaa varta vasten telttaan tehdyn sumupatjan läpi siten, etteivät kyydissä olevat ihmiset näe sen taakse. Kammion jälkeen auto väistää automaattisesti edessä olevaa estettä, tässä tapauksessa nukkea. Marilynin antureista 905 nanometrin LiDARit eivät näe sumun läpi, mutta uusi 1550 nm:n LiDAR on ainoa anturi, jonka pohjalta väistöpäätös tehdään”, kertoo Kutila suojattinsa ajoskenaariosta.

Osaamisen summa

Marilynissä yhdistyy VTT:n, SICK:in, Oplatekin ja Modulightin LiDAR- ja anturifuusiotekniikka.

Muut robottiautot tulevat Ulmin yliopistolta, Daimlerilta, FZI:lta, Fiatilta, Ficosalta sekä Fraunhoferilta ja CTAG:ilta.

”Myös yleisö pääsee halutessaan robottiauton kyytiin tapahtumassa, jossa saattaakin syntyä maailman ensimmäinen robottiautojen ruuhka, mutta toivottavasti ei sentään ketjukolaria”, Kutila myhäilee.

Seuraavan kerran Marilyn kokeilee taitojaan kesällä automaattisessa parkkeeraamisessa siten, että se saa ohjauskomentonsa auton ulkopuolelta. Myös puolisolle Martille kuuluu uutta, sillä se käy pohjoisessa kesä- ja marraskuussa tekemässä reitin valintaa kitkatiedon ja LiDAR-datan pohjalta.  

Robottiautotutkimuksen kautta VTT luo uusia innovaatioita automaattisten ajoneuvojen turvalliseen toimintaan kaikissa olosuhteissa. Tuloksia voidaan hyödyntää laajasti eri sovellusalueilla ja niiden avulla synnyttää uusia kasvumahdollisuuksia globaalien haasteiden ympärille.

JAA

LUETUIMMAT