Päämainos

Sähköakuista Suomeen kasvuala

Maailmalla sähköakkujen tarve kasvaa huimasti vuoteen 2040 mennessä.

23.04.2019
Teksti Esko Lukkari

Suomen pitäisi hyödyntää akkuteollisuuden tulevaisuudessa hurjasti kasvavia akkumarkkinoita nykyistä tehokkaammin. Business Finland voisi käynnistää ”Akkuja Suomesta”-ohjelman ja myös yhteispohjoismaiselle ”Älykkäitä vihreitä akkuja”-yhteistyölle olisi tarvetta.   

Konsulttiyhtiöiden Spinverse ja Gaia Business Finlandille tekemän selvityksen mukaan vuoteen 2040 mennessä lithium-ion-akkujen kysyntä maailmalla nousee jo kahteen terawattituntiin.

Spinverse tiedotti asiasta 1.4.

Selvitys julkistettiin Helsingissä 28.3 seminaarissa, jonka nimenä oli  “Towards Future Ecosystems for Smart Green Batteries”. Seminaariin osallistui 120 alan asiantuntijaa Suomesta ja Euroopasta.

Vuonna 2040 maailmassa voisi olla toiminnassa 55 jopa 35 GWh:n suuruista akkutehdasta. Spinverse ja Gaia kysyivät 130 suomalaisen ja eurooppalaisen alan asiantuntijan näkemystä tulevasta akkujen tarpeesta. Asiantuntijat edustavat koko tuotantoketjua raaka-aineista akkujen loppukierrätykseen asti.

Selvitys identifioi kuusi aluetta, joilla Suomen voisi kasvattaa teollista potentiaaliaan. Selvitys tekee lopulta 13 suositusta toimenpiteiksi alan kehittämiseksi ja kapasiteetin rakentamiseksi Suomeen.

Selvityksen mukaan Suomella on merkittävä alan kompetenssi ja tietotaito koko arvoketjussa ja etenkin raaka-aineissa ja kemikaaleissa. Mutta alalla tarvitaan enemmän yhteistyötä ja osaamisen yhdistämistä.

Investoijia Suomeen

Seuraava looginen askel olisi houkutella lisää alan teollisia valmistajia Suomeen.

”Suomi on yksi harvoista maista, jolla on hallussaan kaikki alan avainmineraalit, joista tarvitaan lithium-ion-akkujen valmistuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on kaikki tarpeellinen luodaksemme tänne akkuekosysteemin”, sanoo tiedotteessa alivaltiosihteeri Petri Peltonen Työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Selvitys löysi kuusi avainasiaa, joihin ekosysteemi voisi nojata:akkujen kierrätys, akkujen turvallisuus, akkujen ympäristöturvallisuus ja jäljitettävyys. Lisäksi Suomen raaka-aine- ja kemikaali- sekä akkuosaamisen on oltava huipputasoa. Ympäristöasiat ja kestävä kehitys on alan osakkeenomistajien kiinnostuksen avainkohteita akkualalla tulevaisuudessa.

”Läpinäkyvyys ja jäljitettävyys ovat koko valmistusketjun avainasioita. Ne ratkaisevat, kuka saa alalla johtavan aseman”, sanoo Spinversen Timo Ropponen.  

Spinversen Markku Heino korostaa, että alalla tarvitaan monipuolista tietotaitoa ja systeemiosaamista. Hänen mukaansa itseasiassa koko Euroopassa on puute samasta osaamisesta, koska ala kasvaa niin nopeasti.

AVAINSANAT

Sähköakut

JAA

LUETUIMMAT