SecurePax parantaa satamaturvallisuutta

Turun sataman hanke tähtää matkustajaturvallisuuden parantamiseen koko Euroopassa.

08.05.2019
Teksti Esko Lukkari

Turun Satama on käynnistänyt tietoliikenteen ja turvallisuuden kehittämiseen tähtäävän 1,5 miljoonaa euroa maksavan SecurePax-hankkeen.

Euroopan Unioni antaa hankkeelle lähes 800 000 euron rahoituksen Connecting Europe Facility -ohjelmasta. Mukana projektissa on Turun Sataman lisäksi Viking Line ja Tallink Silja.

Turun Satama tiedotti asiasta 12.4.

SecurePaxissa kehitetään menetelmiä, joilla voidaan tunnistaa matkustajat entistä paremmin ja tarkastaa, ettei laivoihin tuoda kiellettyjä tavaroita. Sekä Turun että Tukholman matkustajasatamissa tullaan pilotoimaan potentiaalisia tulevaisuuden turvallisuus- ja ICT-ratkaisuja.

Hanke toteutetaan yhdessä laivayhtiöiden ja viranomaisten kanssa, lisäksi menetelmäkehityksessä käytetään ulkopuolisia asiantuntijoita. SecurePaxissa kokeillaan myös 5G-verkkoa satama-alueella.

Parhaat ratkaisut ja pilottiteknologiat toteutetaan Turun sataman matkustajaliikenteen yhteisterminaalissa hankkeen päätyttyä. Tulokset jaetaan myös Euroopassa laajemmin merenkulkualan toimijoille.

Hankkeen tavoitteet

Viking Linen ja Tallink Siljan matkustajaterminaaleista matkaan lähtevien matkustajien henkilöllisyyden tunnistaminen ja tietojenvaihto viranomaisten kanssa. Tämä tehdään kokeilemalla erilaisia teknisiä ratkaisuja matkustajien ja heidän henkilöllisyytensä digitaaliseen rekisteröintiin.

Tutkia mahdollisuuksia estää ei-toivottujen henkilöiden laivaan nousu yhteistyössä viranomaisten kanssa. Tätä varten selvennetään alusten ja satamarakenteiden turvajärjestelmän (ISPS-koodin) työnjakoa ja käytännön tulkintaa.

Ottaa käyttöön tekniikkaa, joilla estetään ei-toivottujen matkustajien laivaan pääsy ja havaitaan vaaralliset esineet ajoneuvoissa, matkatavaroissa tai matkustajilla sataman matkustaja-alueella ja Viking Linen ja Tallink Siljan matkustajaterminaaleissa Turun ja Tukholman satamissa. Tätä varten tutkitaan käytettävissä olevia tekniikoita, kokeillaan sopivia ratkaisuja ja arvioidaan niiden teknistä soveltuvuutta ja tietosuojaan liittyvien sääntöjen mukaisuutta.

Tutkia tapoja erilaisten turvatoimintojen digitalisoitiin ja yhdenmukaistamiseen Turun sataman matkustaja-sataman alueella.

Testata 5G-verkkoteknologiaan perustuvaa sisäistä nopeaa mobiiliverkkoa Turun sataman matkustaja-sataman alueella.

JAA