Suomi haluaa kyberkeskukseksi
Teknologia 13.03. 09:12

Suomi haluaa kyberkeskukseksi

TEM:n tilaama digitaalisen kasvun tiekartta 2019-2030 on valmistunut ja samalla Suomen maabrändiä aiotaan vahvistaa.

13.03.2019
Teksti Esko Lukkari

Suomella on elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan hyvät edellytykset nousta kyberturvallisuuden pohjoiseksi keskukseksi. Lintilä puhui työ- ja elinkeinoministeriön ja Business Finlandin 8.3.2019 järjestämässä tilaisuudessa, jossa tarkasteltiin digitaalisen turvallisuuden osaamisen ja liiketoiminnan kehittämisen tilannetta Suomessa.

Tilaisuudessa julkistettiin työ- ja elinkeinoministeriön DIMECC:ltä tilaama Digitaalisen kasvun tiekartta 2019–2030 ja lisäksi Business Finlandin käynnistyvä Digitaalisen luottamuksen ohjelma.

Tem julkaisi asiasta uutisen 8.3.

”Suomi tunnetaan siitä, että meillä ei ratkaista haasteita pelkästään kotimaassa, vaan tarjoamme ratkaisuja globaaleihin haasteisiin myös kansainvälisille markkinoille”, Lintilä sanoo tiedotteessa.

Suomea pidetään Lintilän mukaan jo nyt luotettavana ja neutraalina maana ja toimintaympäristönä, mikä muodostaa hyvän lähtökohdan alan kehittämiselle. Lisäksi suomalaisten hyvä koulutustaso luo hänen mielestään tukevan pohjan Suomen nousulle digitaalisen turvallisuuden ja luottamuksen ykkösmaaksi.

Lintilän mukaan Suomen kyberturvallisuusalalla on suuria kehittämismahdollisuuksia ja kilpailuetuja. Tavoitteena on edistää alan yritysvetoista kehitystä ja kansainvälistymistä yritysten, julkisen sektorin ja tutkimuslaitosten yhteistyönä.

Tiekartta ja maabrändi

Tiekartta sisältää toimenpide-ehdotuksia digitaalisen turvallisuuden ekosysteemin rakentamisesta sekä yhteiskunnan toiminnan suojaamisen perusratkaisujen ja palvelujen systematisoinnista, tuotteistamisesta ja yhteistyömalleista. Digitaaliselle turvallisuudelle ja luottamukselle esitetään laadittavaksi opetussuunnitelma. Suomen kuvaa digitaalisen turvallisuuden keskuksena voitaisiin edistää ”Digital Trust & Safety” -maabrändillä.

”Tiekartta on arvokas panostus kyberturvallisuuden osaamisen ja liiketoiminnan kasvun edistämiselle ohjelmallisesti. Tiekartta voi toimia käytännön työkaluna suunniteltaessa uusia politiikkatoimia ja luotaessa erilaisia ekosysteemejä ja kiihdyttämöitä”, Lintilä sanoo.

Tiekartan on tilannut ja sitä on ohjannut työ- ja elinkeinoministeriö. Ohjausryhmätyöhön ovat lisäksi osallistuneet liikenne- ja viestintäministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Huoltovarmuuskeskus ja Business Finland.

JAA