Päämainos
Suomi on kokoluokassaan vahva tekoälymaa
Teknologia 18.01. 08:54

Suomi on kokoluokassaan vahva tekoälymaa

Suomen osuus maailman tekoälyjulkaisuista on silti vain 0,5 prosenttia.

18.01.2019
Teksti Esko Lukkari

Valtioneuvoston teettämän selvityksen mukaan Suomi on tekoälyosaamisessa hyvää eurooppalaista tasoa tutkimuksessa, yritysten osaamisessa ja koulutuksessa. Mutta kokoluokkaansa nähden Suomi on tekoälyosaamisessa vahva maa. Selvityksen toteuttivat VTT:n, Aalto-yliopiston, Etlan ja Silo.AI:n asiantuntijat.

Tekoälyn tutkimusosaaminen on tieteellisten julkaisujen perusteella Suomessa verrattain hyvätasoista. Suomi on sijalla 17 Etelä-Korean ja Itävallan välissä. Suomen osuus maailman tekoälyjulkaisujen määrästä on vain noin 0,5 prosenttia.

Tem tiedotti selvityksestä 15.1.

Yritysten tekoälyosaaminen on selvityksessä käytetyn arvioinnin mukaan myös hyvällä tasolla. Toisaalta voidaan todeta, että tekoälyteknologioiden hyödyntäminen yritysten toiminnassa ei ole vielä Suomessakaan kovin laajaa.

Korkeakoulutasoista alan koulutustarjontaa ollaan lisäämässä. Opetusohjelmien markkinoinnissa ei meillä kuitenkaan vielä käytetä termiä tekoäly toisin kuin esimerkiksi Englannissa.

Tekoälyyn ja sen soveltamiseen panostetaan kaikkialla maailmassa paljon, joten Suomen nykyinen sijoitus ei säily ilman toimenpiteitä. Jos Suomi jää jälkeen panostuksissa, on seurauksena osaajien entistä laajempi muutto ulkomaille kiinnostavien ja hyvin palkattujen töiden perään.

Aluksi pienissä tehtävissä 

Selvityksen tehnyt työryhmä suosittelee yrityksiä ja julkista hallintoa kokeilemaan tekoälymenetelmiä päätöksenteossa.

”Tekoälypohjaista päätöksentekoa ei ole juurikaan vielä otettu Suomessa käyttöön. Osin se johtuu siitä, että meillä odotetaan periaatteellista linjausta siihen, voiko oppiville algoritmeille antaa päätösvaltaa isoissa kysymyksissä. Isoihin periaatekysymyksiin ei ole kuitenkaan odotettavissa selkeitä ja yhteisesti hyväksyttyjä vastauksia, joten odottaminen hyydyttää kehitystä. Tekoälymenetelmiä voitaisiin hyödyntää jo nyt ohjatuissa, oppiviin ympäristöihin liittyvissä pienissä tehtävissä ilman merkittäviä eettisiä tai laillisuuteen liittyviä ongelmia”, sanoo tiedotteessa VTT:n tutkimusprofessori Heikki Ailisto.

JAA