Päämainos

Suomi osallistuu Dubain maailmannäyttelyyn

180 maata tulossa mukaan.

08.10.2018
Teksti Esko Lukkari

Suomi aikoo osallistua vuonna 2020 järjestettävään maailmannäyttelyyn Dubaissa, Arabiemiraateissa. Maailmannäyttelyjen merkitys vienninedistäjänä on pudonnut jyrkästi viime vuosina ja Suomenkin osallistuminen on muuttunut valikoivaksi.

Persialahden öljymaat koetaan kuitenkin niin tärkeiksi kauppakumppaneiksi, että Suomi lähtee mukaan 180 muun maan kanssa vuoden 2020 maailmanäyttelyyn.

Maailmannäyttelyyn osallistumisen tavoitteena on edistää suomalaisten yritysten kansainvälistymistä ja kilpailukykyä sekä vahvistaa Suomen houkuttelevuutta matkailulle ja investoinneille. Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti asiasta 27.9.

”Arabiemiraatit on Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita Lähi-idän ja Persianlahden alueella”, sanoo tiedotteessa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

”Teollisuusviennin lisäksi suomalainen koulutus- ja terveysalan osaaminen kiinnostaa Arabiemiraateissa, samoin korkealle teknologialle ja cleantech-osaamiselle on paljon liiketoimintamahdollisuuksia”, hän korostaa.

Yritykset valmiina

Suomen osallistumisen kokonaisbudjetti on noin 10 miljoonaa euroa, josta yritykset maksavat puolet. Tähän mennessä yritykset ovat sitoutuneet osallistumaan yli neljän miljoonan euron rahasummalla.

Business Finland hoitaa Suomen osallistumisen käytännön järjestelyt. Tähän tehtävään Suomen pääkomissaariksi on nimitetty työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Severi Keinälä

Dubai Expo 2020 järjestetään 20.10.2020-10.4.2021.  Näyttelyn pääteema on ”Connecting Minds, Creating the Future”. Arabiemiraateissa järjestettävään maailmannäyttelyyn on ilmoittautunut noin 180 maata. Paikalle odotetaan puolen vuoden aikana 25 miljoonaa vierasta.

JAA