Päämainos
Työkaveri nimeltä robotti
SisälogistiikkaTeknologia 29.08. 14:16

Työkaveri nimeltä robotti

Robotit rynnistävät lähivuosina sisälogistiikkaan. Ne mullistavat tullessaan toimitusketjun ja alan ammattilaisten työn.

29.08.2017
Teksti Heli Satuli kuvat Istockphoto

Robotiikka on yksi tulevaisuuden megatrendeistä. Robottien odotetaan nousevan seuraavan vuosikymmenen kuluessa samanlaiseen asemaan kuin internet.

Robotit ovat olleet arkea teollisuuden tuotantolinjoilla jo lähes puoli vuosisataa. Perinteiset teollisuusrobotit ovat nopeita ja voimakkaita, mutta joustamattomia ja suurelta osin sokeita.

Viime vuosina robotiikassa on otettu isoja harppauksia. Kömpelöä häkin sisällä liikkuvaa robottia on vaikea verrata uuden sukupolven älykkäisiin kollegoihinsa. Teknologia yhdessä komponenttien, sensorien ja etenkin 3d-näköjärjestelmien hintojen laskun kanssa ovat avanneet roboteille uusia käyttökohteita.

”Teollisuusrobotiikka on kasvanut viime vuosina globaalisti noin 15 prosentin vuositahtia. Saman vauhdin odotetaan jatkuvan myös lähitulevaisuudessa”, arvioi Suomen ABB:n robottiliiketoiminnan johtaja Janne Leinonen.

Teollisuudessa lähivuosien kasvu tulee olemaan vahvinta elintarvikeyrityksissä. Robotit ovat ylivoimaisia elintarviketurvallisuuden varmistajia.

Myös palvelurobottien käyttö kasvaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kaksinumeroisin luvuin.

Vuorovaikutteisuus ratkaisee

Robotiikan suurimmat kasvuodotukset löytyvät logistiikka-alalta. Avainsana on vuorovaikutteisuus.

”Se tarkoittaa, että kone ja ihminen ovat työpari. Ihminen voi tehdä turvallisesti töitä robotin kanssa samassa tilassa ja olla jopa fyysisessä kontaktissa”, selventää VTT:n johtava tutkija Tapio Heikkilä.

Vuorovaikutteisuuden avulla ihmisen hahmottamis- ja päättelykyky saadaan yhdistettyä robotin tuottavuuteen, toistettavuuteen ja virheettömyyteen. Tämä yhtälö on sisälogistiikassa voittamaton.

Konenäön sekä käsittely-, tarttumis- ja mittarointiteknologioiden ansiosta robotit pystyvät tunnistamaan ja siirtelemään entistä erimuotoisempia kappaleita entistä moninaisimmista paikoista. Kevyet yhteistyörobotit ovat joustavasti käyttöönotettavia ja ohjelmoitavia. Ne ovat myös aiempaa tarkempia, nopeampia ja ennen kaikkea edullisempia.

Parhaillaan on suunnitteilla Tekesin rahoittama RoboLog-tutkimushanke, jonka tarkoituksena on analysoida robotiikkaratkaisuja investointiperusteisesti ja hakea parhaita sovelluksia yritysten sisälogistiikkaan. Robottiteknologian ratkaisut, kuten anturit, mobiilialustat ja robottikäsivarret, ovat Tapio Heikkilän mukaan lähes sellaisenaan sopivia sisälogistiikkaan.

Töissä ympäri vuorokauden

Sisälogistiikassa liikuteltavan tavaran määrää lisääntyy jatkuvasti ja vaatii uudenlaista toimintalogiikkaa. Suuri määrä pieniä yksittäisiä tilauksia on saatava varastosta loppukäyttäjälle entistä nopeammin, tehokkaammin ja kustannuksiltaan kannattavasti.

”Työvoimaa tarvitaan enemmän, mutta ammattitaitoisia työntekijöitä on entistä vaikeampi saada sisälogistiikkatehtäviin. Robotiikan ansiosta yhtälö on mahdollinen”, VTT:n Tapio Heikkilä toteaa.

Tulevaisuuden jakelukeskuksista löytyy monia erilaisia robotteja, joista kukin hoitaa tiettyä tehtävää. Valtaosa niistä toimii itsenäisesti, mutta kaikkia robotteja hallitaan logistiikkakeskuksen tietojärjestelmän avulla. Robotit on kytketty pilvipalvelimeen, josta ne lataavat automaattisesti uudet ohjelmat.

Robotit keräävät tavarat, tekevät inventaariot tai pakkaavat ja lähettävät tilaukset. Lajittelukeskukset toimivat robottien ansiosta keskeytyksettä 24 tuntia vuorokaudessa. Autonomiset rekat tuovat lastin keskukseen ja robotti hoitaa kuorman purkamisen ja lajittelun. Robotteja voidaan myös siirtää logistiikkakeskuksesta toiseen tasaamaan tilaushuippuja ja yöllä ne voidaan ohjelmoida vaikka siivoamaan.

Robotit ovat Heikkilän mukaan suuri apu etenkin silloin, kun käsitellään raskaita kuormia.

”Robotti voi esimerkiksi nostaa 300 kilon taakan ja ihminen taluttaa robotin käsivartta eli näyttää robotin ranteeseen kytketyllä käsiohjaimella, mitä haluaa sen tekevän.”

JAA

LUETUIMMAT