Päämainos
Kansainväliset lennot pysyvät päästökaupan ulkopuolella
Toimitusketjut 18.09. 12:21

Kansainväliset lennot pysyvät päästökaupan ulkopuolella

Kansainväliset kaupalliset lennot EU-maihin ja EU-maista muualle maailmaan jätetään päästökaupan ulkopuolelle vuoteen 2021 saakka.

18.09.2017
Teksti Heli Satuli kuvat Juha Roininen

Kansainväliset kaupalliset lennot EU-maihin ja EU-maista muualle maailmaan jätetään päästökaupan ulkopuolelle vuoteen 2021 saakka.  

Europarlamentti päätti asiasta viime viikolla. Päätöksen taustalla on YK:n alaisen ICAOn eli kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön suunnittelema toimialan maailmanlaajuinen hiilidioksidipäästöjen hyvitysjärjestelmä CORSIA.  

Liikennevaliokunnassa vaikuttava europarlamentaarikko Merja Kyllönen (vas.) pitää päätöstä hyvänä.  

"Päästökaupan laajentaminen Euroopan talousalueen ja kolmansien maiden välisiin lentoihin hankaloittaisi sopimista globaalista päästöjen hyvitysjärjestelmästä ICAO:ssa. Lisäksi lentoliikennesuhteet kolmansiin maihin vaarantuisivat", Kyllönen perustelee tiedotteessaan.  

Ilmailun päästöt kasvussa

Muutoksia ei kannata entisen liikenneministerin mukaan tehdä nyt, koska globaalit yksityiskohdat selviävät ensi vuoden aikana. 

"Tärkeintä on edistää maailmanlaajuisesta päästöjärjestelmästä sopimista ja arvioida EU:n päästökaupan jatko- ja muutostarpeet vasta, kun globaalin kokonaisuuden yksityiskohdat ovat tiedossa."

Ilmailualaa vaaditaan entistä kuuluvammin kantamaan vastuunsa ilmastotalkoissa. Ilmailupäästöt muodostavat reilut kolme prosenttia EU:n kasvihuonekaasupäästöistä, ja ne ovat yksi nopeimmin kasvavista hiilidioksidilähteistä. Jos lentoliikenne olisi maa, se yltäisi maailman kymmenen eniten saastuttavan valtion joukkoon. Yksi edestakainen lento Lontoosta New Yorkiin tuottaa suunnilleen saman verran päästöjä kuin talon lämmitys koko vuoden aikana.   

Kansainvälinen ilmailupäästöjen hyvitysjärjestelmä CORSIA on tarkoitus ottaa käyttöön 2021 mennessä.  

FAKTA: Käyttöön kolmessa vaiheessa 

  • CORSIAn käyttöönotto jakautuu ajallisesti kolmeen vaiheeseen, jotka ovat 20212023, 20242026 ja 20272035. 
  • Järjestelmä käynnistyy vuonna 2021 kolmivuotisella pilottijaksolla, johon valtiot ilmoittautuvat vapaaehtoisesti ja niillä on mahdollisuus valita lentoyhtiöiden päästöhyvitysvelvoitteiden laskentatapa kahdesta eri vaihtoehdosta.  
  • Myös vuonna 2024 alkavaan ensimmäiseen vaiheeseen valtiot ilmoittautuvat vapaaehtoisesti, mutta päästöhyvitysvelvoitteiden laskentatapa on kaikille sama.  
  • Vuonna 2027 alkava toinen vaihe on pakollinen kaikille paitsi järjestelmästä vapautetuille valtioille. Järjestelmän on tarkoitus päättyä vuonna 2035, mutta sen päättymisajankohtaa arvioidaan vuoden 2032 loppuun mennessä. 

 

JAA