Päämainos

DHL Expressille uusi terminaali Pirkkalaan

Kansainväliset pikakuljetukset ovat kasvussa.

13.09.2018
Teksti Esko Lukkari

Verkkokauppa ja Suomen vahva talouskasvu ovat saaneet kansainväliset pikakuljetukset kovaan kasvuun. Siksi DHL Express rakennuttaa Pirkkalaan lentokentän läheisyyteen uuden terminaalin ja toimistotilat. Kesällä 2019 valmistuva kiinteistö on noin 15 miljoonan euron investointi ja se tuo toistakymmentä uutta työpaikkaa.

Uudisrakennus nousee Pirkkalan Linnakallion alueelle hyvien liikenneyhteyksien ääreen. DHL tiedotti asiasta 11.9.

“Uudella terminaalilla varmistamme tulevaisuuden kasvumahdollisuudet; siksi myös sijainti lentokentän läheisyydessä on meille tärkeä. Pystymme tarjoamaan asiakkaille entistä nopeammat läpimenoajat ja näin tukemaan suomalaisten vienti- ja tuontiyritysten kilpailukykyä”, sanoo tiedotteessa DHL Express (Finland) Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ervasalo.

“Investointi Pirkkalan terminaaliin on osa laajempaa suunnitelmaa kehittää ja kasvattaa DHL Expressin Suomen verkostoa. Helsinki-Vantaa säilyy päälajittelukeskuksenamme, ja siellä on tarkoitus tehdä suuria muutoksia parin seuraavan vuoden kuluessa. Turun terminaalissamme puolestaan otettiin alkukesästä käyttöön laajennusosa”, Ervasalo sanoo.

Energiatehokas rakennus

Uudesta 4000 neliömetrin suuruisesta terminaalista käsin hoidetaan Express-lähetysten nouto- ja jakelutoiminnot Pirkanmaalla sekä käsitellään koko Pohjois-Suomen alueen vienti- ja tuontilähetykset. Terminaaliin asennettava automaattinen lajittelujärjestelmä pystyy käsittelemään 5000 lähetystä tunnissa.  

Kiinteistön lämmöntuotantoon käytetään maalämpöä, ja lisäsähköä tuotetaan aurinkoenergialla. Kehittynyt kiinteistöautomaatiojärjestelmä, rakennusosien hyvä lämmöneristyskyky sekä LED-valaistus parantavat energiatehokkuutta. Myös valmiudet sähköautoille sekä tuotantokäyttöön että henkilöstölle on huomioitu. Deutsche Post DHL-konsernin standardien mukaisen kiinteistön rakentaa Meijou Oy.

DHL Express kuljettaa kiireellisiä asiakirjoja ja paketteja ovelta ovelle yli 220 maassa ja alueella. DHL Expressin Helsinki-Vantaan terminaalin sekä Euroopan päälajittelukeskuksen Leipzigin väliset päivittäiset lennot tuonnissa ja viennissä luovat yhteydet DHL:n maailmanlaajuiseen verkostoon.

JAA