Päämainos

Digitalisaatio haastaa huolinta-alan

26.02.2018
Teksti Heli Satuli

Huolinta-alan on oleellisesti muutettava liiketoimintamalliaan tai digitalisaatio syö sen seuraavien 20 vuoden aikana. Näin totesivat asiantuntijat Intiassa järjestetyssä lentorahdin kansainvälisessä Air Cargo -asiantuntijatapahtumassa.

Loadstar-median mukaan moni alan toimija on kehityksestä huolissaan. Toimitusketjussa liikkuva data muuttuu koko ajan läpinäkyvämmäksi ja kuihduttaa näin huolitsijoiden roolia. Teknologia huolehtii tulevaisuudessa sekä asiakirjoista että rahoista ja itse rahdista huolehtii jatkossakin niiden kuljettaja. 

"Kun toimitusketjun tiedoista tulee avoimia, huolitsijoilta katoaa keskeinen etu, johon heidän liiketoimintansa on perustunut", totesi eräs alan toimija.   

Muutos ei tapahdu yhdessä yössä 

Muun muassa Amazon ja vaatejätti Indetex hallitsevat jo itse rahtivirtojaan ja buukkaavat rahtikapasiteetin. Hiljattain ensimmäisen digitaalisen lentorahtikäytävän Mumbain ja Amsterdamin välille avanneen Kale Logistics Solutionsin toimitusjohtaja Amar Moren mukaan ala on kypsä lohkoketjuille ja digitalisoinnille.  

Kansainvälisen tullivälittäjäjärjestön puheenjohtaja Shantanu Bhadkamkar myöntää, että teknologisen kehityksen vaikutukset huolinta-alalle ovat isoja, mutta menneisyyden murrokset ovat aiemminkin auttaneet alaa kasvamaan ja uudistumaan. 
 
"Joka tapauksessa muutos ei tapahdu yhdessä yössä. On odotettava, että kaikki ketjun osat avautuvat. Esimerkiksi tullijärjestelmien avautuminen vie kauan aikaa. Huolitsijoiden tulisi kuitenkin miettiä liiketoimintamallejaan ja investoida teknologiaan", totesi Bhadkamkar. 
 
Bhadkamkar huomauttaa, että erityissektorit, kuten lääketeollisuus, vaativat tulevaisuudessakin huolitsijoiden asiantuntemusta.

Lentoyhtiöt eivät usko huolinnan katoavan

Äskettäin julkaistu konsulttiyritys McKinseyn raportti päätyy samaan ennusteeseen: muutos on pitkäaikainen. 

"Uudet teknologiat, kuten kehittyneet analyysit ja koneoppiminen, auttavat yrityksiä automatisoimaan prosessejaan ja nostamaan käyttöasteita. Pidemmällä aikavälillä nämä teknologiat tulevat mullistamaan huolitsijoiden toiminnan perusteellisesti", raportissa todetaan.  

Lentoyhtiöt sen sijaan eivät usko huolinta-alan auringonlaskuun. Cathay Pacific -lentoyhtiön Mark Sutchin mukaan huolitsijat ovat äärimmäisen tärkeä osa lentorahtia, eikä se muutu.

JAA