KKK:n Juho Romakkaniemi: Työllisyysaste 80 prosenttiin
Toimitusketjut 09.10. 12:23

KKK:n Juho Romakkaniemi: Työllisyysaste 80 prosenttiin

”Yleissitovuus muutettava velvoittavasta valinnaiseksi.”

09.10.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Roni Rekomaa / Lehtikuva

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi vaatii työllisyysasteen nostamista 80 prosenttiin. Savon Sanomissa 7.10. julkaistussa kolumnissaan hän sanoo, että tähänastiset toimet työllisyysasteen nostamisessa ovat olleet oikeansuuntaisia, mutta näpertelyä.

”Vaikka hallituksen tavoitteena ollut 72 prosentin työllisyystavoite saavutetaan, olemme Ruotsia yhä kuusi prosenttiyksikköä jäljessä. Jos meillä olisi Ruotsin työllisyysaste, olisi julkisen taloutemme tasapaino yli viisi miljardia parempi ja valtiontalous selvästi ylijäämäinen”, Romakkaniemi kirjoittaa.

Keskuskauppakamari julkaisi kolumnin verkkosivullaan 7.10.

72 prosentin työllisyysaste on Romakkaniemen mukaan täysin riittämätön 2020-luvulle mentäessä. Ikärakenteen muutoksen tuoma julkisten menojen kasvupaine vaatii noin 80 prosentin työllisyysastetta. Muutoin tulevien hallitusten on pakko leikata rajusti budjettia, karsia roimasti etuuksia ja palveluita sekä heikentää eläkkeitä.

Hänen mielestään Suomi tarvitsee järjestelmätason rakenneuudistuksia – samoin kuin vaikkapa Saksa ja Ruotsi ovat tehneet tällä vuosituhannella. Ne ovat uudistaneet kerralla reippaasti työmarkkinoita, työttömyysturvaa, työllisyyspalveluitaan ja työvoimakoulutusta.

Viimeaikaisessa irtisanomiskiistassa on myös pohjimmiltaan tästä kyse. Yksittäisenä toimenpiteenä se on riittämätön, mutta tarvitaan paljon erilaisia keinoja työllisyyden parantamiseksi. 80 prosentin työllisyysasteen saavuttaminen vaatii rohkeutta: ei vain ”kovia” tai ”pehmeitä” keinoja, vaan molempia, oikeassa suhteessa.

Työmarkkinat pitää kolumnistin mukaan uudistaa siten, että työpaikkakohtainen sopiminen kaikesta ohi yleissitovien työehtosopimusten on mahdollista kaikille samoin tasa-arvon ehdoin. Tämä vaatii työlainsäädännön minimiehtojen vahvistamista, sekä työehtojen yleissitovuuden muuttamista velvoittavasta valinnaiseksi perälaudaksi. Tämä ei heikennä työntekijöiden asemaa, koska he voivat aina valita olla järjestäytymättä ja että ehdoista tuolloin sovitaan TES:ien mukaan.

Toinen ”kova” keino on ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen siten, että se on alussa nykyistä korkeampi, mutta laskee esimerkiksi kolmen kuukauden välein kannustaen omaehtoiseen aktiivisuuteen heti työttömyyden alusta. Lisäksi järjestelmän pitää myös palkita työttömän työllistymiseen tähtäävästä aktiivisuudesta nykyistä paljon paremmin.

Tarvittavia ”pehmeitä” keinoja on hänen mukaansa ainakin kaksi.

Työllisyyspalveluiden määrärahoja on korotettava nykyisestä, mutta siten että nykyistä isompi osa niin sanotusti helposti työllistyvien henkilöiden tilanteista hoidetaan yksityisten palveluntarjoajien avulla. Resursoitujen viranomaisten vastuulle jäisivät vaikeammin työllistyvät.

Toisekseen työllisyyskoulutuksen, jatkuvan oppimisen sekä koulutuksen ja tutkimuksen kehityksen määrärahoja on lisättävä. Tavoitteena on oltava myös se, että koulutuksen nivelkohtien väliinputoajia ja tarpeettomia välivuosia ei synny.

JAA