Päämainos
Mobiilimaksu yleistyy pian Suomessakin
Toimitusketjut 06.03. 20:30

Mobiilimaksu yleistyy pian Suomessakin

Deloitten mukaan moni Pohjoismaa on käytännössä käteisvapaa jo vuoteen 2025 mennessä.

06.03.2019
Teksti Esko Lukkari

Yksi tai useampi Pohjoismaa on käytännössä käteisvapaa vuoteen 2025 mennessä, ennustaa Deloitten tutkimus. Suomella on kuitenkin matkaa kohti käteisvapaata yhteiskuntaa. Käteisen käyttöä vähentää mobiilimaksamisen yleistyminen.

Pohjoismaiden maksutottumuksia selvittäneen tutkimuksen mukaan käteisnostoja tehdään Suomessa henkeä kohden noin kaksi kertaa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja käteisen määrä rahavarannoista on muita Pohjoismaita suurempi. Suomessa käteisen osuus vuonna 2017 oli noin 15 prosenttia rahavarannoista. Ruotsissa ja Norjassa vain reilut kaksi prosenttia.

Deloitte tiedotti tutkimuksestaan 6.3.

”Käteisen rahan saatavuus on Suomessa edelleen varsin hyvä. Automaattiverkoston lisäksi nostopisteinä toimivat myös monet vähittäiskaupat. Suomessakin käteisen käyttö vähenee tasaisesti, vaikka tulemme vielä muiden Pohjoismaiden perässä”, sanoo tiedotteessa Deloitten finanssialan toiminnoista vastaava Ilkka Huikko.

”Käteisen käytön vähentämistä puoltaa talous- ja muun rikollisuuden sekä veronkierron elintilan kutistaminen. Siksi siirtyminen pois käteisestä on yhteiskunnallinen etu”, Huikko väittää.

Mobiilimaksaminen yleistyy

Suomessa mobiilimaksaminen on selvästi jäljessä muita Pohjoismaita. MobilePayn mukaan mobiilimaksujen määrä on kuitenkin lisääntynyt huomattavasti sen tultua suurten kauppaketjujen, kuten S-Ryhmän ja Keskon, käyttöön.

”Viime vuonna tapahtui käänne mobiilimaksamisen yleistymisessä Suomessa. Kuluttajien kiinnostus uusia maksutapoja kohtaan lisääntyy koko ajan ja samaan aikaan kasvaa myös kauppojen ja muiden yritysten halu tarjota uusia maksuvaihtoehtoja asiakkailleen”, sanoo MobilePayn Suomen toimitusjohtaja Anniina Heinonen.

Tällä hetkellä mobiilimaksamisen käyttäjät ovat todennäköisimmin 18-35 -vuotiaita, mutta kuilu sukupolvien välillä kutistuu merkittävästi vuoteen 2025 mennessä.

”Isoin ero sukupolvien välillä on käytön aloittamiskynnys, joka näyttää kasvavan iän myötä. Kun kynnys on ylitetty, kuilu sukupolvien välillä kapenee, kun tarkastellaan palvelua useasti käyttävien määrää eri ikäryhmissä. Helppokäyttöisyys on mobiilimaksamisen leviämisen kannalta avainasia”, kiteyttää Huikko.

Suomi suosii tilisiirtoja

Suomessa korttimaksuja tehdään henkeä kohti noin 20 prosenttia vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa keskimäärin. Sen sijaan suomalaiset tekevät eniten tilisiirtoja henkeä kohden. Myös verkko-ostoksilla suomalaiset suosivat maksutapana tilisiirtoa. Norjassa ja Tanskassa verkko-ostokset maksetaan tyypillisimmin kortilla.

”Suomessa tilisiirron vahva asema kantaa edelleen. Ruotsissa taas näkyy Klarnan vahva vaikutus siinä, että verkko-ostosten suosituin maksutapa on siellä maksu laskua vastaan. Paikallisista lähtökohdista riippumatta tulevaisuudessa maksamisessa korostuu yksinkertaisuus ja jopa huomaamattomuus”, Huikko jatkaa.

Deloitten “Chasing cashless? The Rise of Mobile Wallets in the Nordics” –raportti tutkii maksamista Pohjoismaissa sekä kuluttajien mobiilikäyttäytymistä ostosten tekemiseen ja maksamiseen liittyen. Raportti pohjautuu Deloitten Global Mobile Consumer Survey 2018 –tutkimukseen, jossa selvitettiin yli 54 000 kuluttajan mobiilikäyttäytymistä 35:ssä maassa. Pohjoismaissa tutkimukseen vastasi 5 010 kuluttajaa, Suomesta vastaajia oli 1 000.

JAA