Päämainos

Rauman satamaliikenne väheni viime vuonna

Konttiterminaalin laajennuksen toivotaan piristävän liikennettä tämän vuoden aikana.

18.01.2019
Teksti Esko Lukkari

Rauman satamaliikenne oli kokonaisuudessaan ja myös konttiliikenteen osalta vuonna 2018 parin prosentin laskussa. Satamat käyvät kovaa kilpailua rahdissa ja mikäli talouskasvu hidastuu merkittävästi, voi edessä olla jopa jonkinlainen pudotuspeli.

Rauman Satama tiedotti vuoden 2018 luvuistaan 11.1.

Rauman Sataman tiedotteessa korostetaan, että varustamot ovat jo vuoden 2018n aikana kuitenkin päässeet hyödyntämään satamaväylän syvennysinvestointia sekä uusien laitureiden kapasiteettia.

Vuonna 2018 Rauman satamassa käsiteltiin yhteensä 5,84 milj. tonnia tavaraa ja kaikkiaan 263 000 konttiyksikköä (TEU). Kokonaisliikenteessä jäätiin vuoden 2017 määristä 1,9 prosenttia ja konteissa 5,5 prosenttia.

Satamaliikenteestä vientiä oli 4,14 milj. tonnia (-1,2 %), tuontia 1,60 milj. tonnia (-6,4 %) ja kotimaan liikennettä 0,09 milj. tonnia. Laivakäyntejä oli 1158 kappaletta, joka oli 9 vähemmän kuin vuonna 2017. Positiivisia kasvulukemia oli paperin ja kappaletavaran viennissä. Rauman sataman kautta kuljetetaankin noin kolmannes koko Suomen paperista. Sahatavaran vientimäärä jäi arvioidusta, pysäyttäen näin hyvän kasvun.

Tuontiliikenteessä merkittävintä kasvua oli raakapuussa. Suurimmat pudotukset olivat nesteiden ja viljan viennissä sekä öljytuotteiden, kappaletavaran ja viljan tuonnissa.

”Vaikka liikenne jäikin edellisestä vuodesta, uskomme, että pääsemme jälleen vuonna 2019 kasvun tielle. Toimintaedellytykset tähän jo löytyvät”, sanoo tiedotteessa Rauman Satama Oy:n hallintojohtaja Tanja Angelova.

Vuonna 2018 merkittävintä Rauman satamassa oli konttiterminaalin laajennuksen valmistuminen ja uuden laajennusalueen rakentamisen aloittaminen.

”Hankkeiden myötä pystymme vastaamaan alueen teollisuuden ja muiden asiakkaidemme tarpeisiin entistä paremmin”, Angelova sanoo.

JAA