Saimaan kanavan tavaraliikenne kasvoi kuusi prosenttia

16.01.2018
Teksti Esko Lukkari

Saimaan kanavan tavaraliikenne kasvoi viime vuonna kuusi ja matkustajaliikenne kolme prosenttia. Kanavaa pitkin kuljetettiin tavaraa vuonna 2017 yhteensä 1 272 032 tonnia. Liikennevirasto kertoi kanavan liikennöintiluvuista tammikuun tiedotteessaan.

Saimaan kanavan liikenne on silti vielä kaukana huippuvuosien 20072008 tasosta ja kanavan kapasiteetti on vaajakäytössä. Suomen Venäjän kaupan hidas toipuminen näyttää jarruttavan kanavan käyttöä.  

Tavaraliikenteestä ulkomaan tuonnin osuus oli 668 639 tonnia ja ulkomaan viennin 502 992 tonnia. 

 

Ulkomaan tuonti kasvoi noin 14 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Raakamineraalia tuotiin 70 000 tonnia ja raakapuuta 24 000 tonnia enemmän kuin vuonna 2016. 

Ulkomaan vienti väheni 2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Lannoitteiden, sellun ja metallin vienti väheni hieman vuoteen 2016 verrattuna. 

Kotimaan tavaraliikenteen viennissä eli kanavaa alaspäin menevässä liikenteessä oli pientä kasvua. Kasvu johtui raakamineraalien kuljetuksista, joita oli 9 000 tonnia enemmän kuin vuonna 2016. Kotimaan kokonaisliikenne oli vuonna 2017 yhteensä 100 401 tonnia. 

Matkustajaliikennettä oli 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Viipuriin suuntautuvassa matkustajaliikenteessä ja kanavaristeilyillä oli risteilykauden 2017 aikana yhteensä 33 740 matkustajaa.

JAA