Päämainos
Tulli takavarikoi viime vuonna yli 31 miljoonaa tuoteväärennöstä
Toimitusketjut 02.10. 15:12

Tulli takavarikoi viime vuonna yli 31 miljoonaa tuoteväärennöstä

EU-maihin yritetään tuoda eniten väärennettyjä päivittäistavaroita.

02.10.2018
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komission kuvapalvelu

EU-komission julkaiseman uuden tilaston mukaan tulliviranomaiset ottivat viime vuonna haltuunsa EU:n ulkorajoilla yli 31 miljoonaa väärennettyä tuotetta. Tuotteiden arvo olisi ollut katukaupassa yli 580 miljoonaa euroa.

Väärennettyjen ja mahdollisesti vaarallisten päivittäistavaroiden osuus takavarikoinneista on kasvanut huomattavasti. Kaikista haltuun otetuista tuotteista jo 43 prosenttia kuuluu tähän ryhmään. Suurin yksittäinen väärennettyjen tuotteiden ryhmä ovat elintarvikkeet, joiden osuus oli 24 prosenttia. Seuraavaksi eniten takavarikoitiin leikkikaluja (11 prosenttia), savukkeita (9 prosenttia) ja vaatteita (7 prosenttia).

Kiina yhä isoin alkuperämaa

Kuljetusmuodon perusteella eriteltynä kaikista takavarikoiduista tuotteista 65 prosenttia saapui EU:n alueelle meriteitse, yleensä suurina erinä. 14 prosenttia tuotteista saapui Eurooppaan lentoteitse. Kolmanneksi eniten väärennöksiä saapuu EU-maihin postin tai kuljetusyritysten toimittamissa paketeissa. Tämä 11 prosentin osuus muodostui pääasiassa internetistä tilatuista kuluttajatuotteista, kuten kengistä, vaatteista, laukuista ja kelloista.

Kiina on edelleen EU:hun saapuvien tuoteväärennösten merkittävin alkuperämaa. Suurin osa vaateväärennöksistä oli peräisin Turkista, kun taas väärennetyt matkapuhelimet ja niiden tarvikkeet, tulostimien värikasetit, CD- ja DVD-levyt sekä erilaiset tarrat ja etiketit tuotiin EU:hun yleensä Hongkongista tai Kiinasta. Intia oli kärkimaa väärennettyjen ja mahdollisesti haitallisten lääkkeiden osalta. Takavarikoinneista 90 prosentissa päätettiin joko tuhota tuotteet tai viedä asia oikeuteen tapahtuneen tekijänoikeusloukkauksen selvittämiseksi tai osana rikosoikeudellista menettelyä.

EU-komissio muistuttaa, että EU:n tulliliitolla on iso merkitys kansalaisten suojelemisessa väärennetyiltä tuotteilta, jotka voivat pahimmillaan olla vaarallisia. Viimeisten 50 vuoden aikana tulliliitosta on kehittynyt EU:n sisämarkkinoiden kulmakivi, joka turvaa rajat ja suojelee kansalaisia kielletyiltä ja vaarallisilta tuotteilta, kuten aseilta, huumeilta ja tuoteväärennöksiltä.

JAA