Päämainos
Autojen tiukat päästötestit voimaan
Kuljetukset 06.09. 13:11

Autojen tiukat päästötestit voimaan

Uudet pakolliset testit velvoittavat mittaamaan todellisissa ajo-olosuhteissa syntyvät päästöt. EU-komissio puskee jäsenmaita pienentämään nykyisen autokannan päästöjä.

06.09.2017
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komission kuvapalvelu

Uusien autojen on syyskuun alusta lähtien läpäistävä uudet, aiempaa huomattavasti tiukemmat päästötestit. Aiemmasta poiketen, testeissä mitataan todellisissa ajo-olosuhteissa syntyviä päästöjä. Ennen kuin ajoneuvoilla voi ajaa EU-maissa, niiden on läpäistävä myös parannettu laboratoriotesti. Muutosten tavoitteena on puhdistaa skandaaleissa rypevän eurooppalaisen autoteollisuuden mainetta. 

Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen mukaan päästöskandaali on osoittanut, että autojen testaamisesta on tehtävä riippumattomampaa. Lisäksi markkinavalvontaa on tehostettava ja väärinkäytöksiin on puututtava EU-tasolla. Komission lehdistötilaisuudessa Brysselissä puhunut Katainen muistutti, että EU-tasolla on parhaillaan käsittelyssä lakiesitys, jolla pyritään juuri tähän.  

Autoteollisuus: iso parannus

Samalla Katainen ajaa myös päättäväisesti EU:n laajuisia toimia, joilla voidaan tukea vähäpäästöistä liikennettä. Nykyisen autokannan päästöjen suhteen Kataisen sormi osoittaa jäsenmaihin.  
 
"Jokaisen EU-maan on nyt hoidettava hommansa ja muokattava kansallista lainsäädäntöään, jotta jo käytössä olevien autojen päästöt saadaan pienemmiksi." 

Katainen muistutti, että nopea siirtyminen päästöttömiin ajoneuvoihin on elintärkeää myös autoteollisuudelle, jos se haluaa pysyä kansainvälisesti kilpailukykyisenä. Dieselautot eivät kuitenkaan häviä vielä mihinkään, ja siksi on tärkeää, että dieseltekniikkaan voi taas luottaa. 

Eurooppalaisia autonvalmistajia edustava ACEA toivotti uudet tiukemmat testit tiedotteessaan tervetulleeksi ja huomautti, että Eurooppa on ensimmäinen maanosa maailmassa, joka on ottanut käyttöön RDE eli real driving emissions -testit. RDE yhdenmukaistaa autojen päästötestit kaikissa EU-maissa.

Se on autonvalmistajien mukaan kaivattu parannus. Tähän asti jokainen jäsenmaa on käyttänyt omia kansallisia metodeja, joiden tuloksia ei voi vertailla keskenään.  

"Autoteollisuus on investoinut viime vuosina paljon saavuttaakseen merkittäviä päästövähennyksiä", muistutti ACEAn pääsihteeri Erik Jonnaert

Kestävään liikenteeseen keskittyvä Transport & Environment -järjestö sen sijaan ei ole yhtä positiivinen. Hiilidioksidin osalta päästöjä mitataan jatkossakin vain laboratoriotesteissä. Järjestön mukaan todellisissa ajo-olosuhteissa syntyvät päästöt ovat keskimärin 23 prosenttia laboratoriotestiarvoja suurempia. 

Katso EU-komission video uusista autojen päästötesteistä.

FAKTA: Näin autojen päästöjä valvotaan 

  1. Tiukemmat päästötestit. Päästöjen sisältämiä typen oksidit ja hiukkaset mitataan entistä luotettavammin todellisissa ajo-olosuhteissa tehtävällä nk. RDE-testillä. RDE-testiä täydentää laboratoriotestausmenettely, jolla mitataan kaikkia päästöjä.  
  2. Tyyppihyväksyntäjärjestelmä uusiksi. Käsittelyssä oleva asetusehdotus tekee ajoneuvojen testauksesta laadukkaampaa ja riippumattomampaa. Jo liikenteessä olevien autojen valvontaa lisätään, ja järjestelmää ryhdytään valvomaan EU:n tasolla. 
  3. Ilmanlaatuvaatimukset. Jäsenvaltioiden on noudatettava epäpuhtauksia (esim. typpidioksidia) koskevia EU:n raja-arvoja. Niiden on myös laadittava ilmanlaatusuunnitelmat raja-arvot ylittäville alueille.

JAA