Päämainos
Bryssel: Liikennesektorille saatava lisää naisia
Kuljetukset 04.12. 10:55

Bryssel: Liikennesektorille saatava lisää naisia

Tasa-arvoisemmilla työolosuhteilla yritetään helpottaa alan työvoimapulaa.

04.12.2017
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komission kuvapalvelu

EU-komissio julkisti viime viikolla Brysselissä hankkeen, joka pyrkii kasvattamaan naisten osuutta liikennesektorin työvoimasta. Hankkeen tarkoituksena on asettaa tavoitteita naisten määrän lisäämiseksi liikennealalla, löytää toimivia tapoja torjua sukupuoleen kohdistuvaa häirintää työpaikoilla sekä parantaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista liikennesektorilla.

Kymmenessä vuodessa vain prosentin parannus

EU Platform for Change -niminen alusta antaa kaikille liikennealan sidosryhmille mahdollisuuden jakaa toimenpiteitään ja parhaita käytänteitä toisten kanssa. Hankkeessa ovat mukana lähes kaikki liikennesektorin Euroopan tason kattojärjestöt.

Kansainvälisen maantieliikennejärjestö IRU:n mukaan naisten osuutta on välttämätöntä saada kasvuun myös sektorin alati pahenevan työvoimapulan takia. Esimerkiksi Saksassa 40 prosenttia nykyisistä raskaan liikenteen kuljettajista jää eläkkeelle seuraavan 15 vuoden sisällä. Tämä tarkoittaa 150 000 kuljettajan lovea. 

"Tällä hetkellä vain 22 prosenttia liikennesektorin työvoimasta on naisia", huomautti liikennekomissaari Violeta Bulc hankkeen julkistustilaisuudessa Brysselissä, johon myös Osto&Logistiikka otti osaa.  
 
Sektorilla on hänen mukaansa valtavaa potentiaalia parantaa tasa-arvoa ja toimintatapoja. Naisten osuus liikennesektorin työvoimasta on kasvanut kymmenessä vuodessa vain prosentin.  

Ilmailusektorilla eniten naisia

Tilastot naisten osuudesta eri liikennemuotojen työvoimasta ovat puutteellisia. EU-tasolla naisten osuus on suurin ilmailusektorilla, jossa naisia on 37 prosenttia työvoimasta. Myös liikennesektorin tukitehtävissä ja matkatoimistosektorilla työskentelevistä yli 30 prosenttia on naisia. Merenkulkualalla naisten osuus on kaikista alhaisin, vain 2 prosenttia.

Tanskan liikennesektorin työvoimasta 24,2 prosenttia koostuu naisista, Ruotsissa 21,9 prosenttia ja Suomessa 21 prosenttia. 

Hankkeeseen voi liittyä mukaan allekirjoittamalla sähköisen sitoumuksen komission verkkosivuilla.

JAA