Päämainos

Dieselautojen alamäki jatkuu

06.11.2017
Teksti Heli Satuli

Dieselkäyttöisten autojen osuus uusien autojen rekisteröinneistä on tippunut Saksassa alle 35 prosenttiin. Ennen autoteollisuuden päästöskandaalia dieseleiden markkinaosuus oli noin 48 prosenttia.

Bensiinikäyttöiset autot kasvattivat markkinaosuuttaan Saksassa 18,8 prosenttia edellisvuoden lokakuuhun verrattuna. Niiden osuus on nyt 60,9 prosenttia uusien autojen rekisteröinneistä. Dieselautojen määrä laski 17,9 prosenttia viime vuoden lokakuuhun verrattuna. Luvut selviävät Saksan autoliiton tuoreista tilastoista.

Uusia henkilöautoja rekisteröitiin Saksassa lokakuussa 272 855 kappaletta eli 3,9 prosenttia enemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Hybridien ja vaihtoehtoisilla polttoaineilla kulkevien ajoneuvojen markkinaosuus kasvoi vahvasti. Sähköautoja rekisteröitiin lähes 90 prosenttia ja hybridejä lähes sata prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Eurooppalaiset autonvalmistajat odottavat nyt EU-komission uutta esitystä ajoneuvojen hiilidioksidipäästörajoiksi.

Osto&Logistiikan saamien tietojen mukaan ehdotusluonnoksessa esitetään 30 prosentin päästövähennystavoitetta vuodelle 2030 ja väliaikaista tavoitetta vuodelle 2025. Komissio tullee myös vaatimaan, että 1520 prosenttia valmistetuista ajoneuvoista on nollapäästöisiä eli käytännössä sähköautoja vuoteen 2030 mennessä.

Esitys on määrä julkistaa osana niin sanottua liikkuvuuspakettia 8. marraskuuta.

JAA