Päämainos
DSV Solutions avaa logistiikkakeskuksen
Sisälogistiikka 30.09. 08:42

DSV Solutions avaa logistiikkakeskuksen

Yhtiö valitsi Hämeenlinnan uuden varastopalveluja tarjoavan logistiikkakeskuksensa sijoituspaikaksi.

30.09.2020
Teksti Esko Lukkari kuvat Adobe Stock

DSV Solutions Oy avaa tämän syksyn aikana uuden logistiikkakeskuksen Hämeenlinnaan. Mäkelän yritysalueelle tulevassa palveluvarastossa on tilaa noin 5 000 neliömetriä. Keskukseen avautuu kymmenkunta työpaikkaa.

DSV valitsi Hämeenlinnan uuden logistiikkakeskuksensa sijoituspaikaksi kaupungin hyvän logistisen sijainnin ja varastopalvelujen kasvupotentiaalin vuoksi.

Yhtiö kertoo hankkeestaan asiakaslehtensä Cargon 2/2020 numerossa.

Aikoo laajentaa Suomessa

DSV:lle valmistui viime vuonna jättimäinen 60 000 neliömetrin logistiikkakeskus Vantaalle. Siihen sijoittuivat myös yhtiön Suomen pääkonttori, varastoja sekä terminaali.

DSV:n mukaan yhtiön lähivuosien strategiaan kuuluu toiminnan laajentaminen. Hämeenlinnakin on strateginen valinta, koska sieltä voidaan DSV:n mukaan jatkossa palvella pääkaupunkiseudun ja Tampereen välistä aluetta. 

DSV Solutions ylti viime vuonna 14,4 miljoonan euron liikevaihtoon ja teki vajaan 0,2 miljoonan euron liiketappion.

DSV Road Oy:n liikevaihto oli 203 miljoonaa euroa vuonna 2019 ja yhtiö työllisti 206 henkilöä. Liikevaihto laski 3,5 prosenttia. Liiketoiminnan voitto oli 2,7 miljoonaa euroa.

Etusivulle >

Lisää sisälogistiikkauutisia >

JAA