Päämainos
Finavia suunnittelee Tampereelle isoa investointia
Kuljetukset 27.10. 08:04

Finavia suunnittelee Tampereelle isoa investointia

27.10.2017
Teksti Esko Lukkari kuvat Finavia

Finavia suunnittelee isoa satsausta Tampere-Pirkkalan lentoaseman lentoliikennealueille kesälle 2018. Suunnitelmissa on laajennuksia ja peruskorjauksia.

Finavia kaavailee muun muassa lentoaseman asematason laajentamista kasvavan lentoliikenteen tarpeisiin. Kiitotie, rullaustie ja asemataso päällystettäisiinuudelleen. Kenttävalaistukseen ja ympäristökuormituksen vähentämiseen on tulossa parannuksia.

Päätös mahdollisesta kehitysinvestoinnista tehdään talven aikana.

Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen sanoo Osto&Logistiikalle, että nousuilla ja laskuilla mitattuna Suomen toiseksi liikennöidyin lentokenttä tarvitsisi kunnon rullaustien, joka olisi kuuden miljoonan euron investointi.

”Rullaustie täytyisi saada mukaan uuteen kehitysinvestointiin. Nyt meillä on käytössä vain rullaustien puolikas. Se estää Tampere-Pirkkalan kehittämistä”, Eskelinen sanoo.

Eskelisen mukaan Tampere-Pirkkalan matkustajamäärät ovat tänä vuonna kääntyneet 10-15 prosentin kasvuun.

Kentän matkustajamäärät laskivat monta vuotta peräkkäin, koska Ryanair on supistanut lentojaan. Nyt liikenne on virkistymässä.

”Meillä on monipuolista reittiliikennettä, halpalentoja, charter-lentojen määrä on nousussa ja Ilmavoimat käyttää kenttää. Lisäksi Finnairin ja Patrian lentäjäkoulutus tuo uutta toimintaa. Kenttä on myös SPR:n avainkenttä”, hän sanoo.

Mikäli Finavian investointi toteutuu suunnitelmien mukaan, lentoliikennealueen peruskorjaaminen tehdään vaiheittain. Näin kiitotietä voitaisiin käyttää nousuihin ja laskuihin myös lyhempänä ja matkustaminen olisi mahdollista myös peruskorjauksen aikana. Liikenteellisesti hiljaisimpana ajankohtana17.7.–12.8.2018 lentoasema olisi kokonaan kiinni lentoliikenteeltä.

Finavia on panostanut Tampere-Pirkkalan lentoaseman kehittämiseen viime vuosina yhteensä noin 7,5 miljoonaa euroa.

Pirkkalan kunnan infrainvestoinnit lentokenttätoimintaan ja Tampere-Pirkkalan uuden lentäjien koulutuskeskuksen rakentaminen ovat olleet yhteensä 17 miljoonaa euroa.

JAA