Päämainos
Finnlines pidentää neljää rahtialustaan
Kuljetukset 28.09. 10:43

Finnlines pidentää neljää rahtialustaan

Uusien alusten hankkimisen sijaan yhtiö pidentää vanhoja aluksiaan.

28.09.2017
Teksti Esko Lukkari kuvat Jouni Saaristo, Turun Satama

Finnlines on aloittanut neljän rahtialuksensa pidentämisen. Alusten pituutta kasvattamalla yhtiö sanoo lisäävänsä alusten kapasiteettia lähes 30 prosenttia. 

Lähes 30 prosentin lisäys kapasiteettiin vähentää Finnlinesin mukaan merkittävästi polttoaineen kulutusta kuljetettua yksikköä kohden. Tämä lisää energiatehokkuutta ja auttaa vähentämään päästöjä.

Pidennys koskee neljää Breeze-luokan alusta (MS Finnsky, MS Finnsun, MS Finntide, MS Finnwave). Työ aloitetaan syyskuussa 2017, ja se etenee yksi alus kerrallaan. 

Ensimmäinen pidennettävä alus lähti telakalle 25.9. Yhden aluksen pidennys kestää noin yhdeksän viikkoa, ja tänä aikana joidenkin linjojen kapasiteetti on väliaikaisesti pienempi. Muutokset koskevat linjoja Uusikaupungista tai Turusta Travemündeen, Hangosta Rostockiin ja Helsingistä Rostockiin tai Aarhusiin.

Muutosten aiheuttamat häiriöt liikenteelle pyritään pitämään mahdollisimman vähäisinä, ja esimerkiksi HansaLink jatkaa liikennettä seitsemänä päivänä viikossa. 

FAKTA: Näin rahtialus pidennetään

  • Alus katkaistaan keskeltä kahteen osaan.
  • Osien väliin sijoitetaan uusi 30 metriä pitkä osa.
  • Uusi osa hitsataan kiinni vanhaan.
  • Aluksen kapasiteetti kasvaa noin 1 000 kaistametriä. 

JAA