Päämainos
Huippuekonomisti:
Hankinta 27.11. 10:58

Huippuekonomisti: "Kauppapolitiikka yhä höyryveturiaikakaudella"

EU-komission pääekonomisti haluaa logistiikkayritykset mukaan kertomaan kauppasopimusten hyödyistä.

27.11.2017
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komission kuvapalvelu

Kansainvälinen kauppapolitiikka elää yhä höyryveturiaikakautta. Politiikka keskittyy vakaiden rakenteiden paaluttamiseen ja painottaa ennustettavuutta. Mutta viime vuodet ovat osoittaneet, että se ei enää toimii. Tätä mieltä on Lucian Cernat, EU-komission kaupan pääosaston johtava ekonomisti.  

"Meidän on siirryttävä 2.0 kauppapolitiikkaan, joka ottaa teknologian avulla huomioon yksittäisen yrityksen tarpeet", Cernat visioi Brysselissä järjestetyissä European Logistics Summit -tilaisuudessa, johon myös Osto&Logistiikka osallistui.  

Kansalaiset kaipaavat konkretiaa

Cernat huomautti, että ani harva tietää, mitä EU-tasolla tehdään kauppasopimusten parissa. Kuluttajat ja usein yrityksetkään eivät ole selvillä, millaisia sopimuksia EU on saanut neuvoteltua muiden maiden kanssa ja miten ne ovat lisänneet työpaikkoja ja hyvinvointia tai esimerkiksi alentaneet hintoja.

Kansainvälisen kaupan osuus Euroopan bruttokansantuotteesta on kaksinkertaistanut viimeisten 35 vuoden aikana.

"Ylätason numerot eivät kuitenkaan kerro mitään. Ihmiset tarvitsevat paikallistason faktoja asioista, joilla on heille merkitystä ja joihin he voivat samaistua", painottaa ekonomisti.

Yritystason data avainasia

Cernatin mukaan nykyinen kauppapolitiikka jättää täysin "uuden öljyn" eli big datan hyödyntämättä. Yritystason data on hänen mukaansa avain uuden sukupolven kauppapolitiikkaan ja ennen kaikkea kansalaisten ja päättäjien hyväksyntään.

Yritystason data paljastaa paikallistason todellisuuden. Sitä voidaan käyttää neuvotteluvaiheessa, kun perustellaan vaatimuksia ja sen avulla voidaan osoittaa, millaista hyötyä kauppasopimukset ovat tuoneet esimerkiksi äänestäjän kotikuntaan.

Cernat nostaa esimerkiksi cetacomes2town-sivuston, jossa Kanadan ja EU:n välisen kauppasopimuksen tuomia etuja pääsee tarkastelemaan paikallisesti.

"Yritystason data on välttämätöntä, jotta voimme jatkossa tehdä hyvää lainsäädäntöä EU-tasolla", ekonomisti totesi.

Tällä hetkellä harva yritys on kuitenkaan Cernatin mukaan halukas avaamaan rajapintansa ja antamaan dataansa. Ekonomisti toivoo tämän muuttuvan. 

"Logistiikka on globalisaation liukuhihna. Valtiot eivät tee kauppaa, vaan logistiikkayritykset. Me tarvitsemme yritysten apua kertomaan kauppasopimusten eduista."

JAA