Päämainos
JAMK opettaa työn ohessa
Hankinta 16.11. 10:08

JAMK opettaa työn ohessa

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa hankintaosaamista opiskellaan monenlaisina moduuleina ja erimittaisissa ohjelmissa.

16.11.2017
Teksti Paula Launonen kuvat Mikko Vähäniitty, Medianiitty

Työn ohessa suoritettava verkostojohtamisen ylempi amk-tutkinto on Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) uusin avaus suomalaisen hankintaosaamisen kehittämiseksi.

Lähiopetuspäivinä samassa luokkahuoneessa kohtaavat eri alojen ammattilaiset, joiden yhteinen nimittäjä on tarve osata ostaa erilaisia resursseja niin, että lopputuloksena syntyy tyytyväisiä asiakkaita ja kannattavaa liiketoimintaa.

"Poikkitieteellisessä ryhmässä restonomi kohtaa sosiaalityöntekijän ja koneinsinööri kulttuurituottajan", yliopettaja Sanna Nieminen havainnollistaa. Hän lisää, että monialaisuus osoittautui jo startissa hyväksi ratkaisuksi.

"Erilaisien organisaatioiden hankintahaasteita ja yhdessä tekemisen mahdollisuuksia miettivät opiskelijat saavat toisiltaan uusia näkökulmia. Samalla he laajentavat verkostojaan suuntiin, joita ehkä muuten eivät tulisi löytäneeksi."

Tutkimustiedosta arjen käytäntöjä

Omaksi missiokseen Nieminen valitsi 2000-luvun alussa akateemisen tiedon ja työelämän tarpeiden yhdistämisen.

Hankintojen johtamisesta väitelleen tekniikan tohtorin näkemys ostajan roolista organisaation menestystekijänä perustuu vankasti käytäntöön muun muassa siksi, että ennen opettajanuraansa hän työskenteli kymmenen vuotta Valmetilla hankinnan eri tehtävissä. 

"Ostojen osuus on kasvanut 1990-luvun 30 prosentista jopa 80 prosenttiin liikevaihdosta. Tuote- ja palvelukonseptit sekä valmistusprosessit muuttuvat jatkuvasti, joten eilisen taidoilla ei pärjää enää huomenna."

Nieminen kehittää ja koordinoi JAMK:ssa hankinnan opintokokonaisuutta, joka tällä hetkellä sisältää sekä eri alojen perustutkintoihin liitettäviä moduuleja että työn oheen soviteltavia, eripituisia koulutuksia.

Yritykset voivat lähettää ostovastuullisiaan esimerkiksi paripäiväiseen Onnistuva osto -koulutukseen tai tilata omaan bisnekseensä räätälöidyn ohjelman. Avoimen korkeakoulun puolella suosituksi on osoittautunut parivuotinen Hankintaosaaja-koulutus.  

Etukenossa tulevaisuuteen

"Eikä tämä tietenkään tähän jää! Seuraamalla alan tutkimusta, kuuntelemalla yrityksiä ja luotaamalla yksilöiden valmiuksia kehitämme lisää vaihtoehtoja, joilla suomalainen hankintaosaaminen vahvistuu entisestään", Nieminen lupaa.

Lista ei ole ihan lyhyt, eivätkä vaateet pieniä, kun Nieminen ryhtyy luettelemaan hankinta-ammattilaisen ydinvalmiuksia.

Työnantajalleen arvoa tuottava ostaja on luova ja viestintätaitoinen yksilö, joka nauttii ryhmässä toimimisesta ja rakentaa liiketoiminnan perustaksi innovatiivisen kumppaniverkoston. Selkäytimessä ovat sekä toimittajien eettisyyden varmistaminen että analytiikan hyödyntäminen.

FAKTA: Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy (JAMK)

  • Tavoite: Uuden sukupolven korkeakoulu
  • Omistus: Jyväskylän kaupunki 90 %, Jämsän kaupunki 5 %, Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä 5 %
  • Perustettu: 1994
  • Toimitusjohtaja ja rehtori: Jussi Halttunen

Tunnuslukuja 2016

  • Liikevaihto: 53,9 miljoonaa euroa
  • Liikevoitto: 0,7 %
  • Tutkintoja: 1 121
  • Henkilöstö: 686

Juhlavuotensa kunniaksi LOGY haluaa nostaa esille koko joukon kiinnostavia ja menestyneitä hankinta- ja logistiikka-alan yrityksiä. Sarjan aloitti DSV Road. Löydät kaikki sarjan jutut tunnisteen LOGY60 avulla.

JAA