Päämainos
Komissaari Katainen haluaa lopun merten roskaamiselle
Kuljetukset 17.01. 11:18

Komissaari Katainen haluaa lopun merten roskaamiselle

Alusten on tuotava jätteensä aina maihin ja kaikki muovi on kierrätettävä vuoteen 2030 mennessä.

17.01.2018
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komission kuvapalvelu

EU-komissio haluaa varmistaa, että kaikki aluksilla syntyvä jäte tuodaan jatkossa maihin käsiteltäväksi. Satamien jäteasemia koskeva uusi ehdotus sisältää lukuisia toimenpiteitä, joilla estetään jätteiden heittäminen meriin. Lisäksi esityksen on tarkoitus pienentää satamien, laivojen ja toimivaltaisten viranomaisten hallinnollista taakkaa. 

Lakiesitys on osa komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen johdolla julkistettua EU-strategiaa muovijätteen vähentämiseksi. Komission tavoitteena on tehostaa muovin talteenottoa ja kierrätystä sekä tuotesuunnittelua, joka edistää muovituotteiden uudelleenkäyttöä, korjattavuutta ja kierrätystä. Samalla luodaan edellytyksiä uusille kiertotalouden innovaatioille ja investoinneille. 

Merkintävaatimukset renkaille, muovivero tulossa? 

Kiertotalouteen siirtyminen on asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen mukaan keskeinen osa muoviongelman ratkaisua.  
"Muoveja korvaamalla ja niiden kierrätystä tehostamalla vähennämme ympäristöongelmia, päästöjä ja riippuvuutta fossiilisista polttoaineista", kommentoi Tiilikainen tuoreeltaan EU-komission suunnitelmia. 
 
Komissio haluaa, että vuoteen 2030 mennessä kaikki EU:n markkinoilla olevat muovipakkaukset ovat kierrätettäviä. Komissio on jo käynnistänyt toimet mikromuovien käytön rajoittamiseksi. Suunnitteilla ovat esimerkiksi laatu- ja merkintävaatimukset autonrenkaille, tekstiilien pesemisestä aiheutuvien päästöjen vähentäminen sekä jäteveden tehokkaampi puhdistaminen. Komissio valmistelee myös kertakäyttömuovien rajoittamista koskevaa lainsäädäntöehdotusta, joka julkaistaan myöhemmin keväällä.  

Kierrätysmuovien kysyntää halutaan edistää muun muassa kehittämällä laatustandardeja kierrätysmuoveille. Komissio aikoo myös käynnistää EU:n laajuisen kampanjan, jossa julkiset ja yksityiset toimijat sitoutuisivat käyttämään kierrätettyä muovia tuotteissaan. Komissio on kertonut selvittävänsä myös muoviveron käyttöönottoa osana EU:n rahoituskehysneuvotteluja. 

Suomen pullopanttijärjestelmästä oppia 

"Rannoille jätetyt muovipullot ovat yksi suurimmista merten roskaajista. Suomen pullopanttijärjestelmä kelpaisi malliksi maailmalle. Markkinaehtoisen pullopanttijärjestelmän ansiosta 92 prosenttia muovipulloista palautuu kierrätettäväksi", europarlamentaarikko Henna Virkkunen huomauttaa tiedotteessa. 

Viime vuonna jäsenmaat velvoitettiin vähentämään muovipussien käyttöä esimerkiksi muuttamalla ne maksullisiksi. Suomessa maksullisuus on tuottanut Kaupan liiton mukaan odotettuakin parempia tuloksia.  

Muovin tuotanto on 20-kertaistunut 1960-luvun jälkeen. Maailmanlaajuisesti muovia tuotetaan yli 320 miljoonaa tonnia ja tuotannon odotetaan kaksinkertaistuvan 20 vuoden kuluessa. Euroopassa tuotetaan joka vuosi 25 miljoonaa tonnia muovijätettä, mutta alle 30 prosenttia siitä kerätään kierrätykseen. 

Muovijätteen määrän vähentäminen on myös yksi ensi viikolla Davosissa käytävän maailman talousfoorumin eli WEF:n aiheista. Valtioiden lisäksi 11 globaalin jättiyrityksen odotetaan sitoutuvan sataprosenttisesti kierrätettävän muovin käyttöön vuoteen 2025 mennessä. 

JAA