Päämainos

Lojer ja Futurice palkittiin hankintaosaamisestaan

Vuoden 2019 Päähankkija- ja Vuoden 2019 Alihankkija -palkinnot luovutettiin Tampereen Alihankintamessuilla 24.9.2019.

24.09.2019

Vuoden Päähankkija -palkinto Lojer Oy:lle 

Vuoden 2019 Päähankkija palkinto myönnettiin Pohjoismaiden suurimmalle sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja Lojer Oy:lle. Yhtiön liikevaihto on 30 miljoonaa euroa ja se työllistää suoraan yli 150 henkilöä.

Yhtiön hankintastrategian mukaisesti materiaalit hankitaan mahdollisuuksien mukaan kotimaisilta ja jopa alueellisilta toimittajilta, mistä osoituksena, että Lojerilla on Avainlippu-merkintä kaikissa yrityksen valmistamissa tuotteissa, palkintovaliokunta perustelee valintaa. 

”Hankinnoissa ei ole kyse vain tehokkuudesta ja kustannuksista, vaan myös yrityksen arvoista. Kotimaisuus ja pitkäjänteinen kumppaniyhteistyö ovat Lojerille arvovalintoja”, sanoo Lojer Oy:n toimitusjohtaja Ville Laine.

Vuoden Alihankkija -palkinto Futuricelle

Vuoden 2019 Alihankkija -palkinnon sai Futurice Oy, joka on vuonna 2000 neljän opiskelijan toimesta perustettu suomalainen teknologian, designin ja liikkeenjohdon konsultoinnin yhdistävä asiantuntijayritys. Tänä vuonna se työllistää 550 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa.

”Futurice tarjoaa asiakkailleen toimintamallien kehittämisen, digitalisaation ja muun muassa tekoälyn keinoin lisäarvoa, jonka tavoite on aina ensiluokkainen asiakaskokemus nyt ja tulevaisuudessa. Erinomaisen palvelun avulla Futurice auttaa asiakkaitaan menestymään”, sanoo LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunnan puheenjohtaja Tomi Parmasuo.

Vuoden Päähankkija- ja Vuoden Alihankkija -palkintoja on myönnetty vuodesta 1987 lähtien. Palkintoja myöntää Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry. Valinnat tekee LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunta. Tunnustuksen tarkoituksena on edistää suomalaisen tuotannon kilpailukykyä tukevaa verkostoitumista.

JAA