Päämainos

Pia Julin toimitusjohtajaksi Fintrafficin raideliikenneohjaukseen

Hän aloittaa tehtävässään viimeistään huhtikuun alussa 2022. Siihen saakka vt. toimitusjohtajana toimii operatiivinen johtaja Sanna Järvenpää.

25.11.2021
Teksti Esko Lukkari

Fintrafficin raideliikenteenohjauksen (Fintraffic Raide Oy) uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu DI, eMBA Pia Julin.

Pia Julinilla on vahva tausta liiketoiminnan, tuotannon, logististen ketjujen sekä turvallisuuden, laadun ja yritysvastuun johtamisesta useissa eri yrityksissä. Hän siirtyy Fintrafficiin Palmia Oy:n liiketoiminta-alueesta, laadusta ja vastuullisuudesta vastaavan johtajan tehtävästä.

Fintraffic tiedotti nimityksestä 24.11.

”On hienoa, että saamme Pia Julinin joukkueeseemme rakentamaan maailman turvallisinta, sujuvinta ja ympäristöystävällisintä liikennettä. Hän tuo meille vahvaa osaamista usealla osa-alueella. Yhteinen tehtävämme on varmistaa, että raideliikenteenohjauksen kehitysagenda viedään maaliin ja kytketään Fintrafficin tavoitteeseen rakentaa Suomeen maailman johtava liikenteen ekosysteemi reilun datatalouden hengessä”, sanoo konsernin toimitusjohtaja Pertti Korhonen.

Fintrafficin raideliikenteenohjauksen toimitusjohtajana vuodesta 2013 alkaen toiminut Pertti Saarela siirtyy omasta toiveestaan loppuvuoden aikana neuvonantajan rooliin ensi kesän loppuun asti, jolloin hän jää eläkkeelle. 

”On innostavaa päästä edistämään Fintrafficin liiketoimintaa sekä oppimaan lisää liikenteestä ja rautateistä. Liikenteenohjauksen palveluilla on iso merkitys rautatieliikenteen turvallisuudelle ja toimivuudelle sekä sille, kuinka saumattomasti rautatieliikenne yhdistyy muihin liikennemuotoihin. Uskon, että junamatkustus kasvattaa muun muassa vähäpäästöisyytensä takia suosiotaan Suomessa”, Julin sanoo.

AVAINSANAT

Fintraffic

JAA

LUETUIMMAT