Päämainos

Tutkimus: E-polttoaineet välttämättömiä

15.11.2017
Teksti Heli Satuli

Saksan energiavirasto haluaa sähköpohjaisille polttoaineille eurooppalaisen strategian. Saksan energiavirasto denan ja Ludwig-Bölkow-Systemtechnikin (LBST) uusi tutkimus osoittaa, että sähköpohjaisilla polttoaineilla on mahdollista tehdä liikenteestä kokonaisuudessaan lähes päästötöntä.  

Tutkimuksessa selvitettiin Euroopan liikennealan tulevia energiatarpeita. Samalla etsittiin vastauksia siihen, kuinka suuria investointeja tarvitaan ja kuinka paljon uusiutuvan energian tuotantokapasiteettia on laajennettava, jotta liikenteen kasvihuonekaasupäästöt vähenisivät 95 prosenttia. 

"Tutkimuksemme osoittaa, että ympäristö- ja liikennepolitiikkaa on pakko laajentaa ja tehostaa merkittävästi, jos aiomme yltää ilmastotavoitteisiin", toteaa denan pääjohtaja Andreas Kehlmann

E-polttoaineilla lukuisia etuja

Sähköpohjaiset polttoaineet ovat päästötavoitteiden saavuttamisen kannalta keskeisiä etenkin lentokoneiden, meriliikenteen ja maanteiden tavaraliikenteessä. Mikäli Eurooppa aikoo tosissaan tehdä liikenteestä lähes päästötöntä, myös henkilöautot tarvitsevat Kehlmannin mukaan päästöttömiä nestemäisiä ja kaasumaisia uusiutuvasta sähköstä valmistettuja polttoaineita.  

Kehlmann muistuttaa, että synteettisten polttoaineiden avulla voidaan hyödyntää jo olemassa olevia huoltoasemia ja moottoreita. Niiden käyttö vaikuttaa siten koko käytössä olevaan ajoneuvokantaan, ei vain uusiin. Tämä tekee e-polttoaineista tehokkaan tavan vähentää hiilidioksidipäästöjä.  

Tutkimuksen mukaan Euroopasta löytyy nykyisellään riittävästi teknologista potentiaalia uusiutuvasta sähköstä valmistetun energian ja sähköpolttoaineiden kysynnän tyydyttämiseksi. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa sähköntuotantoa pitää laajentaa valtavasti.

Ei ristiriitaa sähköistämisen kanssa

Tutkimus painottaa, että nyt tarvittaan kiireesti e-polttoaineiden kansallisen tason, EU-tason ja kansainvälisen tason etenemissuunnitelma. On varmistutta siitä, että kapasiteettia on saatavilla hyvissä ajoin ja riittävästi.

denan Kehlmann muistuttaa, että e-polttoaineet eivät ole ristiriidassa liikenteen sähköistämisen kanssa. Kuljetukset pitäisi hänen mukaansa sähköistää aina, kun se on teknisesti mahdollista ja ympäristöllisesti järkevää. E-polttoaineet ovat kuitenkin välttämättömiä liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi silloin, kun sähköisen voimansiirron käyttäminen ei ole mahdollista.

"Tulevaisuuden liikkuvuus edellyttää eri teknologioiden yhdistelmää", muistuttaa Kehlmann. 

Sähköiset polttoaineet ovat nykyisellään huomattavasti kalliimpia kuin fossiiliset vastineet. Tällä hetkellä e-polttoaineiden hinta on 4,5 euroa litralta.

JAA