Päämainos

Valtanen Rotatorin johtoon

29.11.2017

Rotator Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.2.2018 alkaen diplomi-insinööri Jari Valtanen.

47-vuotias Valtanen on toiminut Roclan kansainvälisissä vastuullisissa tehtävissä. Rocla Oy kuuluu kansainväliseen Mitsubishi Heavy Industries, Ltd. ryhmittymään. Viimeksi Jari Valtanen toimi toimitusjohtajana Rocla Solutions Oy:ssä, joka myy ja huoltaa trukkeja sekä niihin liittyviä asiakasratkaisuja.

Rotatorin nykyinen toimitusjohtaja Thomas Åhman jatkaa yhtiön hallituksen jäsenenä.

Rotatorin liikevaihto oli viime vuonna 74 miljoonaa euroa ja toiminta valtakunnallista. Rotator edustaa ja huoltaa kaivos-, maanrakennus-,
nosturiliiketoiminnan- ja teollisten toimijoiden tarvitsemia koneita ja laitteita. Lisäksi yrityksellä on tytäryhtiö Virossa.

JAA