Päämainos
Viisi vinkkiä hankinnan kestävään urakehitykseen
Hankinta 01.04. 04:00

Viisi vinkkiä hankinnan kestävään urakehitykseen

Vanhat uralla etenemisen kaavat eivät enää päde.

01.04.2021
Teksti Osto&Logistiikka

Hankinnan ammattilaisten on entistä vahvemmin huolehdittava itse omasta urakehityksestään ja näkyvyydestään verkkomaailmassa. Tämä käy ilmi hankinnan ammattilaisten globaalin Procirious-verkoston tekemästä tutkimuksesta. Sen tulokset perustuvat yli 50 eri maassa työskentelevien reilun 500 hankinnan ammattilaisen vastauksiin.  

Raportti esittää viisi vinkkiä, joilla jokainen hankinnan parissa työskentelevä iästä ja asemasta riippumatta voi pitää huolta osaamisestaan ja helpottaa uralla etenemistä.  

1. Tee pitkän aikavälin urasuunnitelma, mutta pidä se joustavana

Pitkän aikavälin urasuunnitelmat ovat epäselviä yli kahdelle kolmasosalle tutkituista hankinnan ammattilaisista. Yritykset ovat siirtyneet entistä ketterämpiin strategioihin ja jokaisen tulisi tehdä sama oman urasuunnitelman suhteen. Tämä tarkoittaa selkeää näkemystä pitkän aikavälin tavoitteista ja pyrkimyksistä, samalla varmistaen, että voi joustavasti mukauttaa ja parantaa urasuunnitelmia.

2. Älä odota, että esimiehesi ajattelee etuasi

Yli puolet kyselyyn vastanneista ilmoitti, että he eivät luota pomojensa auttavan heitä uralla eteenpäin. Tämä osoittaa, että pelkkä parhaansa tekeminen ja ylennyksen odottaminen eivät ole enää toimiva urastrategia. On edistettävä aktiivisesti itse uraansa ja käytettävä kaikki mahdollisuudet edetä. Ainoa yhteinen nimittäjä urallasi olet sinä itse.

3. Kestääkö verkkoprofiilisi tarkastelun?

Viimeisen päälle hiottu CV ei enää riitä, jos verkkoprofiilisi ei ole uskottava. Kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista piti työtä hakiessa online-profiilia yhtä tärkeänä kuin ansioluetteloa. Kyse ei ole pelkästään Facebookin juhlakuvien poistamisesta.

Työnhakijan on varmistettava, että hänen ammattiprofiilinsa on esimerkiksi LinkedInin kaltaisilla sivustoilla aktiivinen, ammattimainen ja kiinnostava.  

4. Älä laiminlyö ammatillista verkostoa

Kyselyn mukaan ammatilliset verkostot ovat urakehityksen kannalta yhtä tärkeitä kuin työpaikalla tehdyn työn tulokset. Se kenet tunnet, merkitsee tulevaisuudessa yhä enemmän, eikä se, mitä tiedät. Tulokset osoittavat, että työttömyyden kohdatessa ammatillinen verkosto on myös ykkösreitti löytää uusi työpaikka.

5. Jos olet johtavassa asemassa, ajattele toisin

Valtaosa hankinnan johtavissa tehtävissä työskentelevistä olettaa automaattisesti, että hankintatiimi pysyy samanlaisena seuraavien viiden vuoden ajan. Mutta se ei pidä paikkaansa. Kyselyyn vastanneista 40 prosenttia ilmoitti haluavansa vaihtaa työpaikkaa seuraavien kahden vuoden aikana ja 70 prosenttia seuraavan viiden vuoden aikana.

On hyväksyttävä se tosiasia, että nykyinen työvoima on yhä liikkuvampaa. Se ei kuitenkaan tarkoita luopumista tiimin kykyjen jatkuvasta kehittämisestä. Jos esimies opitaan tuntemaan ihmisenä, joka tukee alaistensa kehitystä ja antaa eväitä eteenpäin, sna kiirii nopeasti. Nämä esimiehet saavat rekrytoitua tiimiinsä parhaat kyvyt.

JAA