Päämainos
VTT mallittaa muovien kierrätystehdasta
Toimitusketjut 19.12. 12:40

VTT mallittaa muovien kierrätystehdasta

Nokian kaupungin ECO3-yritysalueella kokeillaan uudenlaista konseptia.

19.12.2017
Teksti Esko Lukkari kuvat Nokian kaupunki

VTT:n ja Nokian kaupunki kehittävät Nokian bio- ja kiertotalouden ECO3-yritysalueella mallia uudentyyppiselle kierrätysmuovitehtaalle. Tavoitteena on muokata kierrätysmuovista neitseellistä muovia vastaavaa materiaalia.

Selvityksen tuloksena syntyy VTT:n laatima tehdaskonsepti, jonka pohjalta voidaan suunnitella teollisen mittakaavan liiketoimintaa. Tehdaskonseptin sisältöön vaikuttavat muun muassa muovimateriaalivirtojen määrät ja laatu sekä potentiaalisen uuden teknologian saatavuus.

VTT:n selvitys sisältää myös teknologisten toteutusvaihtoehtojen kartoituksen, kierrätysmuovituotannon investointi- ja käyttökustannusten alustavan arvioinnin sekä mahdollisten sijoittajien ja yritysten kartoituksen.  

Kierrätysmuovien konseptointi toteutetaan työ- ja elinkeinoministeriön Nokian kaupungille myöntämällä erillisrahoituksella. 

Nokian kaupungin kehitysyhtiö Verte kokoaa hankkeesta kiinnostuneet parhaat yritykset mukaan tulevaan yhteistyöhön. VTT:n kiertotalousosaaminen on yritysyhteisön käytettävissä kehittyvällä ECO3-alueella.  

"Jätteiden ja sivuvirtojen hyödyntämisessä on kestävä kehitys ja taloudelliset edellytykset huomioidenkin huomattavasti käyttämätöntä potentiaalia. Murros, jossa luodaan uusia liiketoimintamalleja ja samalla hävitetään vanhoja kestämättömiä toimintatapoja, on vasta alussa. Esimerkiksi kasvavan datan hyödyt aletaan vasta ymmärtää", sanoo tiedotteessa VTT:n tutkimuspäällikkö Antti Arasto.  

"Olemme rakentaneet ECO3-alueelle tulevaisuuden tiekartan, jonka kulmakivenä on kierrätysjakeiden hyödyntäminen teollisessa mittakaavassa. Toteutuessaan tämä merkitsee alueelle uusia työpaikkoja sekä innovaatioketjua, joka luo lisäarvoa alueen yrityksille sekä muovien kierrätyksen liiketoimintaan ja tutkimukseen", sanoo Nokian kaupungin kehitysyhtiö Verten toimitusjohtaja Sakari Ermala.

 

JAA