Päämainos
Yliopiston Apteekin logistiikka siirtyy elokuussa 2021 uuteen logistiikkakeskukseen Keravalle. Tarve uudelle logistiikkakeskukselle johtuu Yliopiston Apteekin verkkokaupan voimakkaasta kasvusta.
Sisälogistiikka 12.04. 10:38

Yliopiston Apteekin logistiikka siirtyy elokuussa 2021 uuteen logistiikkakeskukseen Keravalle. Tarve uudelle logistiikkakeskukselle johtuu Yliopiston Apteekin verkkokaupan voimakkaasta kasvusta.

Yliopiston Apteekki vuokralaiseksi Logicentersin logistiikkakeskukseen Keravalle

Logicenters on kiinteistösijoitusyhtiö NREP:in omistama ja perustama logistiikkakiinteistöjen tarjoaja.

12.04.2021
Teksti Ilmari Tuomivaara kuvat Yliopiston Apteekki

Sopimuksen myötä Yliopiston Apteekki vuokraa Logicentersin Keravan kiinteistöstä tilaa yhteensä 7 450 neliömetrin edestä. Muuton valmistelu uusiin tiloihin alkaa kevään 2021 aikana. Vuokrasopimukseen kuuluvista tiloista yhteensä 7 200 neliömetriä on varastotilaa ja loput 250 neliömetriä toimistotilaa. Logistiikkakeskuksessa on otettu huomioon lääkkeiden varastointiin ja toimittamiseen sekä verkkokaupan tehokkaaseen toimintaan liittyvät vaatimukset.

Yliopiston Apteekin logistiikka ja logistiikan henkilöstö siirtyvät Keravalle elokuussa 2021. Samalla Yliopiston Apteekki luopuu ulkoisista varastotiloista. Helsingin Pitäjänmäessä toimii jatkossakin Yliopiston Apteekin lääkevalmistus, antibioottipumpputuotanto, annosjakelutuotanto ja laboratorio.

Keravan logistiikkakeskuksessa vuokralaisina ovat jo Bufab Finland Oy ja logistiikkayhtiö Dachser Finland Oy. Yliopiston Apteekin vuokrasopimuksen myötä kiinteistö on nyt täyteen vuokrattu. Keskus sijaitsee osoitteessa Karhutassuntie 3, lähellä Helsinki-Vantaan lentokenttää ja E57-moottoritietä.

Verkkokauppa voimakkaassa kasvussa

Yliopiston Apteekin verkkokaupan ya.fi myynti 2,5-kertaistui 23 miljoonaan euroon vuonna 2020. Erityisen nopeasti kasvoi reseptilääkkeiden ostaminen verkosta. Verkkokaupan myynnin osuus Yliopiston Apteekin myynnistä oli 7 prosenttia.

"Verkkokauppamme ya.fi on kasvanut vahvasti, ja meille on erittäin tärkeää palvella asiakkaitamme nopeasti, joustavasti ja tehokkaasti. Kartoitimme huolellisesti sopivaa sijaintia uudelle logistiikkakeskuksellemme ja yhteistyökumppania, joka vastaa tarpeisiimme ja vastuullisuustavoitteisiimme. Odotamme innolla muuttoa Keravalle ja yhteistyötä Logicentersin kanssa", Yliopiston Apteekin toimitusjohtaja Kimmo Virtanen toteaa Logicentersin 12.4. lähetetyssä tiedotteessa.

JAA