Päämainos
Ysitien perusparannus valmistuu keväällä
Kuljetukset 29.11. 11:59

Ysitien perusparannus valmistuu keväällä

Valmista tieosuutta on käytössä jo 1,5 kilometriä.

29.11.2017
Teksti Esko Lukkari kuvat Liikennevirasto

Valtatie 9:n uutta valmista tieosuutta Kuopion ja Siilinjärven välillä on otettu käyttöön noin 1,5 kilometriä. Tämän lisäksi on valmistunut Jänneniemen paikallistie.

Tämän vuoden puolella nostetaan paikoilleen Jännevirran 226 metriä pitkän sillan kaksi teräslohkoa, yhteensä 47 metriä. Vanha silta korvataan kokonaan uudella sillalla. Silta ylittää Saimaan syväväylän Jännevirran kylän kohdalla.

Ensi vuoden alkupuolella nostetaan paikalleen Jännevirran sillan kannen viimeinen teräslohko. Kannen valu tapahtuu huhtikuussa. 

Työmaa valmistuu kokonaisuudessaan marraskuun 2018 aikana. Hankkeen alustava kustannusarvio on 43,2 miljoonaa euroa ja sisältää sillan rakentamisen ja tiejärjestelyt. 

Valtatie 9:n rakennustyöt käynnistyivät syksyllä 2016. Koko rakennushankkeen on arvioitu kestävän kaksi vuotta, joten hanke valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä.

JAA