Päämainos

Liikennevirasto peruu rautatieliikenteen ohjauksen keskittämisen

30.11.2017
Teksti Esko Lukkari

Liikennevirasto peruu rautatieliikenteen ohjauksen keskittämisen. Aiemmin ajatuksena oli keskittää koko rautatieliikenteen liikenteenohjaus Lahteen 2020-luvulla.

Uuden päätöksen mukaan liikenteenohjauskeskukset jatkavat sekä Kouvolassa että Helsingin Pasilassa. Samalla jatketaan kauko-ohjausjärjestelmän kehittämistä myös Kaakkois-Suomessa. 

Liikennevirasto otti aikalisän keskittämisasian toimeenpanossa jo keväällä. Taustalla oli liikenne- ja viestintäministeriön käynnistämä liikenteenohjauksen yhtiöittäminen.

”Yhtiöittäminen ja rautatieliikenteen henkilöliikenteen avaaminen kilpailulle vaativat rataverkon haltijalta sekä liikenteen ohjaukselta merkittäviä toimenpiteitä. Tässä yhteydessä lisämuutos olisi kasvattanut toimintahäiriöiden riskiä, emmekä nähneet sitä mielekkääksi tällä aikajänteellä”, sanoo ylijohtaja Virpi Anttila tiedotteessa.

Etenkin Kouvolassa ajatus liikenteenohjauskeskuksen lopettamisesta on herättänyt kummastusta. Kouvolassa uusittiin liikenteenohjauskeskus täydellisesti vuonna 2009. Urakan kokonaiskustannus oli yli 2,5 miljoonaa euroa. Lisäksi Kouvolan ohjauskeskuksen asetinlaitteisiin ja liikenneohjausjärjestelmiin on investoitu useita kymmeniä miljoonia viime vuosien aikana. 

Kouvola olisi menettänyt siirrossa 60 työpaikkaa. Kouvolaan on keskitetty myös Suomen rautatiealan ammattikoulutus.

JAA