Päämainos
Finnair lykkää kolmen A350-koneen hankintaa
Hankinta 10.11. 09:44

Finnair lykkää kolmen A350-koneen hankintaa

Finnair on tilannut 19 Airbus A350-900 XWB -lentokonetta ja vastaanottanut 16.

10.11.2020
Teksti Esko Lukkari

Finnair lykkää kolmen uuden Airbus 350-matkustajakoneen hankintaa osana uudelleenrakennusohjelmaansa. Yhtiö säästää samalla investoinneissaan 200 miljoonaa euroa.

Se sanoo solmineensa sopimuksen Airbusin kanssa kolmen jäljellä olevan A350-900-lentokonetoimituksen siirtämisestä, kuten yhtiö ennakoi kolmannen vuosineljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä. 

Finnair tiedotti sopimuksesta 6.11.

Sopimus on osa niitä kattavia toimenpiteitä, joilla Finnair pyrkii varmistamaan, että se selviää COVID-19-pandemiasta vahvana lentoyhtiönä. Lentokoneet oli tarkoitus toimittaa vuoden 2021 toisen vuosineljänneksen ja vuoden 2022 toisen vuosineljänneksen välillä, mutta nyt kunkin lentokoneen toimitus siirtyy keskimäärin 24 kuukautta alun perin suunniteltua myöhemmäksi.

Kassavirta paranee

Toimitusten siirtämisen vuoksi Finnairin investointien kassavirta on noin 200 miljoonaa euroa vähemmän vuonna 2021. 

”Olemme neuvotelleet aktiivisesti kaikkien toimittajiemme kanssa COVID-19-pandemian aikana ja hakeneet kustannusten vähentämistä tukemaan suunnitelmaamme lentojen lisäämisestä, kun liikenne taas elpyy. Tämä sopimus tuo meille joustavuutta nykyisen laivastomme tehokkaaseen käyttöönottoon ja kassavirran hallintaan”, sanoo tiedotteessa Finnairin rahoituksesta ja laivastosta vastaava johtaja Christine Rovelli

Finnair on tilannut yhteensä 19 Airbus A350-900 XWB -lentokonetta Airbusilta, ja se on vastaanottanut niistä tähän mennessä 16. 

Etusivulle >

Lisää hankintauutisia >

JAA