Päämainos
Tunnustukset julkistettiin 27.9.2022 Alihankinta-messujen avajaisissa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.
Hankinta 27.09. 10:44

Tunnustukset julkistettiin 27.9.2022 Alihankinta-messujen avajaisissa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

LOGY palkitsi vuoden Päähankkijan ja Alihankkijan

Vuoden Päähankkijaksi valittiin iLOQ ja Vuoden Alihankkijaksi HT Laser. LOGYn palkintoja on myönnetty jo vuodesta 1987 lähtien.

27.09.2022
Teksti Ilmari Tuomivaara kuvat Jyri Kivimäki

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry on myöntänyt palkinnot vuoden 2022 Päähankkijalle ja Alihankkijalle.

Vuoden Päähankkijana palkittiin iLOQ Oy

Vuoden 2022 Päähankkijana LOGY palkitsi iLOQ Oy:n, joka on digitaalisten ja mobiilipohjaisten lukitus- ja pääsynhallintajärjestelmien toimittaja. Yrityksen tuotteet ovat innovatiivisia, ja tuotekehitykseen on investoitu paljon, palkintotiedotteessa perustellaan.

”iLOQ panostaa hankintatoimen ja toimittajaverkoston systemaattiseen kehittämiseen. Johtaminen on eettistä ja henkilöstötyytyväisyys korkealla tasolla. Vaikka yritys kansainvälistyy ja kasvaa vauhdilla, ovat koko ylin johto, hallinto sekä hankinta ja tuotekehitys pysyneet Suomessa”, sanoo palkintovaliokunnan Tomi Parmasuo valintaa.

”Viime vuosien häiriöt – Covid-pandemia ja puolijohdekriisi – ovat haastaneet globaaleja toimitusketjuja ennennäkemättömällä tavalla. Voimme tyytyväisinä todeta, että toimituskykymme on kestänyt testin hyvin ja toimituskykymme on säilynyt erinomaisella tasolla. Kiitämme lämpimästi tunnustuksesta työllemme Vuoden Päähankkija -valinnan muodossa”, sanoo iLOQin operatiivinen johtaja Erja Sankari.

Vuoden Alihankkija on HT Laser Oy

Vuoden 2022 Alihankkijan palkinnon LOGY jakoi HT Laser Oy:lle. HT Laser on suomalainen perheyhtiö, jolla on jo yli 30 vuoden kokemus vaativien ohutlevyrakenteiden toimittamisesta asiakkailleen. Yrityksen kannattavan kasvun taustalla on vahva investointiohjelma ja erinomainen palvelu, josta yritys on saanut tunnustusta niin asiakkailtaan kuin muilta sidosryhmiltä.

HT Laser hakee vahvaa kasvua suoran viennin osuuteen, mitä tukevat mm. Puolan maayhtiö ja Ruotsiin hiljattain nimitetty maa- ja myyntipäällikkö.

"Sosiaalinen vastuu, kestävä kehitys ja turvallisuus ovat yrityksen toiminnassa tärkeässä asemassa. Metalliteollisuuden tuotannolliseksi yritykseksi naisten osuus henkilöstöstä on verrattain suuri ja edelleen kasvussa. Yhtiö vastaa ilmastohaasteeseen mm. erittäin korkealla kierrätysasteella sekä ilmastopäästöjen mittaamisella ja vähentämisellä", LOGYn tiedotteessa kuvaillaan.

Vuoden Alihankkijan palkinnon vastaanotti HT Laserin toimitusjohtaja Markus Lehti.

”LOGYn huomionosoitus on perinteikäs ja arvostamme sen hyvin korkealle. Palkinto on iso kunnia koko henkilökunnallemme”, Lehti sanoo.

Vuoden Päähankkija ja Vuoden Alihankkija -palkintoja on myönnetty vuodesta 1987 lähtien. Valinnat tekee LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunta. Tunnustuksen tarkoituksena on edistää suomalaisen tuotannon kilpailukykyä tukevaa verkostoitumista.

JAA