Jäänmurtajahankintoihin halutaan perustaa työryhmä
Kauppakamarien mukaan jäänmurtajakalusto on vanhenemassa ja uushankinnoilla on jo kiire.
14.03.2023
Teksti Esko Lukkari kuvat Arctia Oy
Suomen kaikki 19 kauppakamaria esittävät, että vuoden 2023 aikana Suomeen perustetaan jäänmurtajien suunnitteluun, hankintaan ja operointiin linkittyvistä ministeriöistä ja sidosryhmistä koostuva työryhmä.
Työryhmän keskeisinä tehtävinä olisi jäänmurtajien elinkaaren aikaisen toiminnan suunnittelu kansainvälisen saavutettavuuden sekä ensimmäisen jäänmurtajien tilaamisen valmistelu. Lisäksi yhteistyötä Ruotsin kanssa pitäisi kauppakamarien mielestä tiivistää.
Kauppakamarit julkistivat kannanottonsa 1.3.
Kauppakamarien mukaan tulevalla hallituskaudella tulisi tunnustella uudelleen tiiviimmän yhteistyön käynnistämistä Ruotsin kanssa jäänmurtajien kilpailutuksesta, suunnittelusta ja ensimmäisten jäänmurtajien tilaamisesta.
Vientiteollisuus ja liikennepolitiikka
Kauppakamarien mielestä liikenne- ja teollisuuspolitiikan pitää olla tiukasti kiinni viennin kehittämisessä ja globaalin kilpailukyvyn vahvistamisessa, koska ympärivuotisesti ilman katkoksia kulkeva rahtiliikenne on välttämättömyys Suomen saavutettavuudelle ja ulkomaankaupalle.
Tiiedotteen mukaan se ei toteudu ilman joustavaa ja suorituskykyistä jäänmurtajakalustoa. Suomen vanhimmat jäänmurtajat ovat elinkaarensa lopussa. Suurin osa kalustosta on tehty jo ennen 1990-luvun puoliväliä. Tulevalla hallituskaudella on tehtävä päätös vanhinta kalustoa korvaavien jäänmurtajien hankinnasta.
Jäänmurtajien hankinnan tulisi kauppakamarien mukaan olla innovatiivinen hankinta. Suuntaamalla hankinnat kotimaahan tuetaan meriklusterin työllisyyttä ja teknologialoikkia. Meriklusteriin kertyy osaamista niin päästöttömämpien käyttövoimien, digitalisaation kuin muiden monikäyttöisyyttä tukevien, uusimpien teknologioiden parissa.