Palkinnot jakoivat LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunnan puheenjohtaja Tomi Parmasuo ja LOGYn toimitusjohtaja Markku Henttinen. Kuvassa keskellä Valmet Automotiven ja oikealla Sakon edustajat.
Sakon ja Valmet Automotiven akkuliiketoiminnan hankintaosaaminen palkittiin
LOGYn perinteiset Vuoden Alihankkija- ja Vuoden Päähankkija -palkinnot jaettiin 26.9.2023 Alihankinta-messujen avajaisissa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.
26.09.2023
Teksti LOGY ry kuvat Jyri Kivimäki
Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry on myöntänyt palkinnot vuoden 2023 Päähankkijalle ja Alihankkijalle. Vuoden Päähankkija -tunnustuksen sai Sako Oy ja Vuoden Alihankkija -tunnustuksen Valmet Automotiven akkuliiketoiminta.
Asevalmistaja Sako Oy on Vuoden Päähankkija
Vuoden 2023 Päähankkijaksi on valittu riihimäkeläinen Sako Oy, joka tunnetaan maailmalla laadukkaiden metsästys-, sotilas- ja urheilukiväärien sekä patruunoiden suunnittelijana ja valmistajana.
Vuonna 1921 perustetusta Sakosta on ajan saatossa kehittynyt Euroopan suurin kiväärien tuottaja, joka valmistaa nykyisin yli 100 000 asetta vuodessa. Yritys on tätä nykyä osa maailman vanhinta teollista perheyhtiötä, italialaista Beretta-konsernia. Vuonna 2000 alkanut yhteistyö on osaltaan mahdollistanut sen, että Sako on pystynyt modernisoimaan tehdastaan, monipuolistamaan tuotantoa ja tehostamaan kansainvälistä markkinointia.
”Palkintovaliokunta perustelee päätöstään Sakon hienolla perinteellä, teknisesti ja visuaalisesti korkealuokkaisilla tuotteilla ja kannattavalla kasvulla. Viime vuosien voimakas kasvu luo mahtavat edellytykset sille, että yritys voi tähdätä korkealle myös tulevina vuosikymmeninä”, sanoo LOGYn tiedotteessa LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunnan puheenjohtaja Tomi Parmasuo.
Sakon pääkonttori ja tehdas toimivat Riihimäellä, ja yritys työllistää Suomessa yli 400 ammattilaista. Sakon aseille on myönnetty oikeus käyttää Avainlippu- ja Design from Finland -merkkejä, jotka kertovat tuotteiden kotimaisesta alkuperästä.
Nopeasti kasvanut Valmet Automotive pokkasi Vuoden Alihankkijan palkinnon
Vuoden 2023 Alihankkijana palkittiin Valmet Automotiven EV Systems -liiketoimintalinja, joka kehittää ja valmistaa akkumoduuleja ja -järjestelmiä niin autoteollisuuden kuin muiden alojen toimijoiden käyttöön.
Akkujärjestelmien kysyntä on kasvanut voimakkaasti, kun liikenteen sähköistyminen on viime vuosina edennyt kiihtyvää tahtia. Yritys on kyennyt reagoimaan markkinoiden muutoksiin ripeästi: ensimmäinen suursarjatuotantoon soveltuva akkutehdas aloitti toimintansa Salossa vuonna 2019, toinen Uudessakaupungissa syksyllä 2021 ja kolmas Saksan Kirchardtissa vuoden 2023 alkupuolella.
”Vuoden 2023 Alihankkija on haastavalla toimialallaan tavoitellut kasvua ennakkoluulottomasti ja kunnianhimoisesti. Valmet Automotiven kasvutahti akkuliiketoiminnassa hakeekin vertaistaan, ja tästä yrityksen liiketoimintalinjasta on lyhyessä ajassa kehittynyt sekä merkittävä työllistäjä Suomessa että varteenotettava toimija globaaleilla markkinoilla”, sanoo LOGYn tiedotteessa LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunnan puheenjohtaja Tomi Parmasuo valintaa.
"Valmet Automotiven akkuliiketoiminnalle on suuri kunnia tulla palkituksi Vuoden Alihankkijana. Tämä on osoitus siitä, että olemme tehneet oikeita asioita ja etenemme oikeaan suuntaan. Samalla kuitenkin pidämme mielessä, että edessä on vielä paljon tehtävää ja monia tavoitteita saavutettavaksi", toteaa Valmet Automotiven Salon akkutehtaan johtaja Kimmo Suupohja.
Vuoden Päähankkija ja Vuoden Alihankkija -palkintoja on myönnetty vuodesta 1987 lähtien. Valinnat tekee LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunta. Tunnustusten tarkoituksena on edistää suomalaisen tuotannon kilpailukykyä tukevaa verkostoitumista.