Päämainos

Allianssille Uudenmaan ratojen kunnossapito

Väylän, Finrailin ja Wincon allianssi ottaa vastuun radoista viideksi vuodeksi.

15.10.2019
Teksti Esko Lukkari

Uudenmaan ratojen kunnossapidosta vastaa seuraavat viisi vuotta Väylän, Finrailin ja Wincon muodostama allianssi. Väylä ja Finrail ovat sopimuksen tilaajaosapuolia.

Kunnossapitosopimuksen budjetti on 27 miljoonaa euroa vuodessa eli viiden vuoden aikana noin 130 miljoonaa euroa. Kunnossapidon allianssi on jo aiemmin ollut käytössä Varsinais-Suomessa ja Väylän kokemukset ovat olleet hyviä.

Väylä tiedotti asiasta 11.10.

"Uusimaa on liikenteeltään vilkkain ja asiakasmääriltään suurin. Helsingin rautatieasemalta lähtee päivittäin yli 1 000 junaa. Meille on tärkeää, että päivittäinen liikennöinti sujuu täsmällisesti. Ratojen kunnossapidon onnistuminen näkyy tuhansille asiakkaille joka päivä", sanoo Väylän kunnossapito-osaston johtaja Magnus Nygård.

"Kokonaisuus edellyttää monipuolista osaamista. Kunnossapitoalueen ongelmat heijastuvat nopeasti koko valtakunnan liikenteeseen. Työraot kunnossapidolle ovat hyvin pienet, mikä edellyttää yksityiskohtaista suunnittelua", hän sanoo.

Junaliikenteen ohjauksesta ja järjestelmistä vastaava Finrail on allianssin toinen tilaajaosapuoli. 

"Tavoitteemme on tarjota kunnossapitoon korkealuokkaista liikennetietoa, jotta huolto- ja kunnossapitotoiminnassa päästään entistäkin ennakoivampaan tekemiseen. Tämä tarkoittaa muun muassa entistä tarkempia tietoja ratainfran kuntoon, käytettävyyteen ja vikoihin liittyen", sanoo kehityspäällikkö Leo Lehtimäki Finrailista.

Lumitöistä järjestelmäkorjauksiin

Kunnossapidon sopimus kattaa koko Uudenmaan rataverkon, joka sisältää mm. 315 km moniraiteista rataa, 1100 vaihdetta, ohjaus- ja turvalaitejärjestelmät, 440 siltaa, 23 km tunneleita järjestelmineen sekä liikennepaikat ja ulkoalueet. Laiturien hoito on sopimuksen ulkopuolella. Tehtäviin kuuluvat mm. vaurioiden korjaukset, tarkastukset, ympärivuorokautisen palveluvalmiuden ja kunnossapidon suunnittelun turvallisuus- ja ympäristöasiat huomioiden.

”Allianssissa Väylän ja Finrailin kanssa pystymme kunnossapidon lisäksi suunnittelemaan tarvittavat työvaiheet tehokkaasti”, sanoo Winco Oy:n toimitusjohtaja Timo Virmala.

JAA