Päämainos

Älyranneke yleistyy vauhdilla Suomessa

Ranneke mahdollistaa esimerkiksi työkalujen yhteisöllisen käytön jatkossa.

25.04.2019
Teksti Esko Lukkari

Älyrakenne yleistyy nyt vauhdilla. Se avaa ovia ja toimii maksuvälineenä. Naantalilainen Pusatec on toimittanut jo lähes 10 000 älyrannekkeella toimivaa pukukaappia uimahalleihin, kuntosaleille, sairaaloihin ja yliopistoihin ympäri Suomea. Kymmenen vuotta vanha innovaatio on nyt lyönyt itsensä kunnolla läpi. 

Tärkein syy uimahallien, kuntosalien, sairaaloiden ja yliopistojen älykkäiden pukukaappien hankintaan on ajan ja rahan säästö. Toimintavarma älykäs lukitusjärjestelmä poistaa lukkojen ja avainten huollon ja lisää yhtiön mukaan pukuhuoneiden turvallisuutta.

Pusatec tiedotti asiasta 24.4.

”Jos kaappiin murtaudutaan, kassalle tulee välittömästi hälytys. Verkkoon kytkettyjen kaappien kautta voi nähdä myös pukukaappien ja sitä kautta esimerkiksi uimahallin käyttöasteen”, Pusatecin toimitusjohtaja Pertti Heurlin sanoo tiedotteessa.

Asiakkaalle ranneke merkitsee helppoa kulkua älyportin kautta kassalla jonottamisen sijasta. Myös maksuväline kulkee rannekkeessa mukana.

”Viime syksynä Flamingo Spa uusi pukuhuoneensa ja asensi meidän alumiinikaappi- ja lukitusjärjestelmämme”, Heurlin sanoo.

Älylokero tulossa
 

Pusatec on lanseeraamassa älylokeroa, jossa voi säilyttää pienempää tavaraa kuten lompakkoa, kannettavia tietokoneita ja muita arvokkaampia esineitä. Valmiina on myös älypuhelimella toimiva säilytysjärjestelmä. 

Yhteisöllisyyden kasvu on luonut kysyntää erilaisille yhteiskäyttöön soveltuville säilytys- ja lukitusjärjestelmille.

”Työkalujen vuokraaminen suoraan säilöstä tulee lisääntymään”, Heurlin ennustaa.

”Älylukon voi ohjelmoida pitämään lokia kaikista tapahtumista, esimerkiksi siitä, kuka konetta on käyttänyt”. 

Pusatec Oy:n viime vuoden liikevaihto oli 4,5 miljoonaa euroa ja työntekijöitä yhtiössä oli 18.

JAA