Päämainos

Avarean 41 työntekijää yrityskaupassa Digiaan

15.03.2018
Teksti Esko Lukkari

Digia Oyj jatkaa yritysostojaan. Se ostaa nyt Avarea Oy:n koko osakekannan. Viime joulukuussa Digia osti Integaration Housen. 

Ennen yrityskaupan toteuttamista Avareasta irrotetaan yhtiön tuoteliiketoiminta omaksi yhtiökseen ennen kuin yhtiö siirtyy Digialle. Näin ollen Avarean tuoteliiketoiminta ei kuulu kauppaan.   

Avarealta siirtyvässä liiketoiminnassa työskentelee tällä hetkellä 41 analytiikan ammattilaista Helsingissä. Digiassa on 160 työntekijää. Uudessa yhtiössä on siten reilut 200 työntekijää. 

Analytiikkaratkaisuihin erikoistuneen Avarean liikevaihto oli syyskuussa 2017 päättyneellä tilikaudella noin 3,6 miljoonaa euroa. Digia teki vuonna 2016 puolestaan 86,5 miljoonan euron liikevaihdon. 

”Yhdistämällä Avarean ja Digian osaamiset luomme kattavan tarjoaman datan integrointiin, analytiikkaan, tekoälyyn, koneoppimiseen ja datan visualisointiin”, sanoo tiedotteessa Digian toimitusjohtaja Timo Levoranta

”Toimialamme näkymät ovat erittäin hyvät. Yhdessä Digian kanssa pystymme tuottamaan kokonaisuuksia, joissa yhdistämme tiedon ja luomme liiketoimintaoivalluksia analytiikan avulla päätöksentekoa varten”, toteaa Avarean toimitusjohtaja Päivi Karesjoki

Osapuolet ovat sopineet, että kaupan toteuttamispäivä on 29.3.2018 eikä kauppahintaa julkisteta. Kaupalla ei ole vaikutusta Avarea Oy:n henkilöstön työsuhteisiin. 

JAA