Päämainos

Bittiumille jatkotilaus Puolustusvoimilta

Sopimus jatkaa ESSOR-aaltomuodon sovittamisesta taktisiin Bittium Tough SDR-radioihin.

24.02.2020
Teksti Esko Lukkari

Bittium on saanut jatkotilauksen Suomen Puolustusvoimilta eurooppalaisen ESSOR-ohjelmistoradiohankkeen laajakaistaisen aaltomuodon sovittamisesta Puolustusvoimien Bittium Tough SDR -radioihin. 

Tilaus on jatkoa vuonna 2019 saadulle tilaukselle. Nyt aaltomuodon sovittaminen siirtyy suunnitteluvaiheesta toteutusvaiheeseen. Aaltomuodon sovittaminen mahdollistaa ESSOR-hankkeen mukaisen radioiden toimivuuden yhteiseurooppalaisissa operaatioissa.

ESSOR-hankkeessa kehitetään ohjelmistoradioteknologiaa ja parannetaan yhteistoimintaa. Hanke aloitettiin Euroopan puolustusviraston alaisuudessa vuonna 2009 ja sitä ovat rahoittaneet Espanja, Italia, Puola, Ranska, Ruotsi ja Suomi.

Bittium tiedotti sopimuksesta 17.2.

Hanke alkoi jo 2009

ESSOR OC1 -vaihe jatkaa vuonna 2009 aloitettua eurooppalaista ESSOR-ohjelmistoradiohanketta, ja siinä kehitetään eri maiden joukkojen yhteisoperaatioihin tarkoitetun aaltomuodon suorituskykyä. 

Bittium Tough SDR -tuotteissa voidaan käyttää tehtävään sopivaa aaltomuotoa. Usean aaltomuodon käyttö, jopa yhtäaikaisesti, parantaa yhteensopivuutta ja mahdollistaa eri tehtävissä ja tasoilla toimimisen. 

Jatkotilaus on arvoltaan noin 1,6 miljoonaa euroa. Jatkotilauksen työ toimitetaan vuoden 2020 aikana.

Bittiumilla on yli 30 vuoden kokemus radioviestintäteknologioista. Puolustus- ja turvallisuusmarkkinoille Bittium tarjoaa tuotteita ja ratkaisuja taktiseen tiedonsiirtoon ja tietoturvalliseen viestintään.

 Bittiumin vuoden 2019 liikevaihto oli 75,2 miljoonaa euroa ja liikevoitto 6,3 miljoonaa euroa. 

JAA