Päämainos
Drooni lentää autotien yllä.
Hankinta 19.10. 09:00

Drooni lentää autotien yllä.

Digitaalista tietoa hyödynnettävä ilmailussa

Digi-ilmailun työryhmä korostaa maailmalla olevan tiedon keräämisen tärkeyttä.

19.10.2020
Teksti Esko Lukkari kuvat LVM

LVM:n asettaman Digi-ilmailun työryhmän mukaan digitaalisen tiedon hyödyntäminen avaa uudenlaisia mahdollisuuksia Suomen ilmailuliikenteen kehittämiseen.

Työryhmä esittää, että lainsäädännöllä, johdonmukaisella viranomaistoiminnalla sekä reilulla kilpailuympäristöllä voidaan edistää digi-ilmailun kehittymistä Suomessa.

Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 1.9.työryhmän arvioimaan digi-ilmailun kehittämisvaihtoehtoja. Työn tavoitteena oli tuottaa digi-ilmailun tilannekuva valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (Liikenne 12) laadinnan tausta-aineistoksi.

LVM tiedotti asiasta 8.10.

Digi-ilmailu haastaa reittiliikennettä

Digi-ilmailulla tarkoitetaan vakiintunutta reittiliikennettä haastavaa ilmailua. Se kattaa esimerkiksi digitaalisen tiedon hyödyntämiseen perustuvan yleis- ja harrasteilmailun, droonien lennättämisen, lentotaksitoiminnan ja uudenlaiset liikkumispalvelut, valvonta- ja pelastustoiminnan, ambulanssilennot, maa- ja metsätalouskäytön sekä lentokoulutuksen.

Työryhmän mukaan pitää selvittää, miten digi-ilmailun toimijoiden keräämä digitaalinen tieto saataisiin jaettua alalla toimivien kesken. Maailmalla jo käytössä olevista ja uusista tekniikoista karttuva tieto on tärkeää digi-ilmailun kehittämisessä. Tällaisia ovat esimerkiksi sähkölentokoneet ja automatisoituvat droonit sekä toisaalta teknologiat, jotka mahdollistavat ilmatilan käyttäjien keskinäisen digitaalisen viestinnän ja etälennonjohdon.

Verkostoitumista, yhteistyötä ja vuoropuhelua tarvitaan, jotta alan moninaiset toimijat voivat saada yhdessä aikaan parempaa palvelutasoa ja laajempia taloudellisia hyötyjä. Päätöksenteon tueksi tarvitaan nykyistä parempaa tietoa toimialan taloudellisista tunnusluvuista sekä esimerkiksi lentoasemien valtiontuen vaikutuksista muun muassa markkinoiden kehittymiseen.

Työryhmän toimikausi päättyi 7.10. Työn tuloksia hyödynnetään valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelussa. Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma antaa lähtökohdat koko Suomen liikenneverkon ja liikenteen palveluiden pitkäjänteiseen ylläpitoon ja kehittämiseen vuosille 2021–2032.

Etusivulle >

Lisää hankintauutisia >

JAA